Päivitys tilanteista

Nopeasti kaikenmaailman tuloksia:

Aina kävi kuvattavana, kun joukkotarkkihinta oli niin ohittamattoman alhainen.
Lonkat c/c, kyynärät 0/0 ja selkä ltv0. Eiköhän näillä saa tarpeeksi puhtaat paperit, jotta pääsee pomppimaan agilityä :)

Ainan kanssa ollaan yritetty edelleen saada juoksupuomia aikaiseksi, mutta juttu ei tahdo onnistua. Kepit aloitettiin tytön täytettyä 1 v ja niiden alkuopetus on onnistunut kyllä hyvin. Vähän ollaan ruettu jo hyppyjäkin pomppimaan.

Ainalla ei ole vieläkään juoksut alkanut, vaikka hieman erikoinen (herkkä) on ollut viime aikoina. Kyllä ne aina aikuisiksi kasvaa (ihme juttu), joten saan tulevaisuudessa vaihdella housuja kahdelle kaunottarelle.


Ennen kanssa ollaan yritetty edelleen kerätä sm-nollia, joiden määrä näkyy nyt marginaalissa (tässähän oppii pikku hiljaa ihan käyttämään bloggeria!). Tällä hetkellä ei ehditä treenata niin paljon kuin tekisi mieli, ja ratatreenit ollaan jätetty kokonaan pois. Tehdään vain yhtä-neljää hyppyä, että rimat pysyy ylhäällä. Palkkaa paljon ja pudotuksesta työ loppuu. Tuntuu olevan auttanut tai sitten naisella on ollut vain parempia päiviä. Hyppytekniikka on jäänyt kanssa pitkälti pois, mutta takaisin tulee varmasti kunhan selvitään kevääseen.

Enne sai toisen agility sertinsä 30.10. Kuopiosta! Enne on Valioainesta <3 Tuomarina oli Jan Egil-Eide, joka tuomaroi viime kesän sm-kisojen maxien joukkueradan. Tykkäsin niin kovasti siitä radasta, että pakko oli Kuopioon lähteä kisaamaan. Kaikki kolme rataa huippukivoja ja koirakin ihan huippuvireessä! Pieniä kömmähdyksiä tuli, jonka takia ekalta radalta yksi kielto ja viimeiseltä radalta (kun tuplanolla tähtäimessä) muurin palikka alas toiseksi viimeisellä esteellä. Harmitti, mutta oli niin superhieno koira, että hirmu tyytyväinen olen kisoihin! Tuli taas enemmän uskoa tekemiseen, kun olin melkein jo alkanut miettimään lajin vaihtoa. Todellisuudessahan en pysty agilityä lopettamaan :)

Hyppytekniikkakurssi

Lähdin tänä syksynä Ennen kanssa Ulla Kaukosen hyppytekniikkakurssille Jyväskylään, kun viime vuonna onnistuin pääsemään vain kuunteluoppilaaksi. Kuunteluoppilaanakin oppi paljon ja siitä syystä vuosikas mudi ei ole tehnyt hyppyjä tai rataharjoittelua oikeastaan ollenkaan. Paljon tuli tänäkin vuonna mietittyä ja opittua koiran hyppytekniikan lisäksi kehityksestä, oppimisesta ja lihashuollosta. Viime vuoden luennot olivat varsin hyvin muistissa ja ylöskirjattuina. Silti aivan ummikko lähti kurssilta ohjeiden kera. Kauhea into iski oppimiseen, ja jos aika ja talous antaisi periksi, niin tähän aiheeseen tutustuisin mielelläni lisää! Toisaalta tuli myös se koiraharrastajille tuttu fiilis siitä, että on pilannut koiransa. Totta sekin mitä kuulin myöhemmin seurakaveriltani: "Mihinkään ei kannata lähteä, koska tieto lisää tuskaa". Näinhän se on, mutta kurssilla läpi käydyt asiat olivat tosiasioita, joille ei voi kääntää päätään. Harmittaa vain, etten ottanut Ainaa mukaan.

Enne ei saanut otsaansa hylätty-leimaa eli kyllä se jotain osaa (esimerkiksi alastulon kanssa ei ole ongelmia). Ongelma, jota aletaan korjaamaan hyppytekniikkaharjoitteilla on etupainoisuus, joka on yleisin ongelma koirien hyppäämisessä. Lisäksi pitäisi saada parannettua Ennen tukilihaksistoa, koska jännittää herkästi selkäänsä (mikä voi osittain johtua myös ylimääräisestä selkänikamasta). Suurin ongelma kouluttajan mukaan pudotuksiin on kuitenkin Ennen häiriöherkkyys, joka tuli vähän liiankin helposti esiin. Häiriöherkkyyden vähentämiseksi satiin taas uusia eväitä, joita pitäisi ruveta treenaamaan. Aikaa ei valitettavasti ole itsellä niin paljon kuin joskus oli. Mahdollisesti lopetan muut agitreenit kuin hyppytekniikat vähäksi aikaa, mutta vielä tällaista päästöstä en ole saanut tehtyä. Toisaalta "rimavarma" koira olisi tällä hetkellä unelmien täyttymys. Varsinaisesti ratatyöskentelyä meidän ei välttämättä tarvitsisi aivan kauheasti harjoitella. Enne on ratatyöskentelyssä suurimmaksi osaksi aikaa kuuliainen ja aivan mahtava. Herkkyyden vähentyminen tekisi siitä täydellisen ;-)

Ennen tokoura

Ennen tokoura korkattiin käyntiin tänä kesänä. Elokuun sääntömuutokset saivat liikettä niveliin, koska olin ajatellut hankkia Ennelle ainakin yhden koulutustunnuksen. Sääntömuutosten myötä kun osaava raitapaita ei osaa täysin edes alokasluokan liikkeitä. Vanhoilla säännöillä Enne osaa melkein avoimen luokan liikkeet sekä jonkin verran asioita ylemmistä luokista. Saa nähdää milloin seuraa jatkoa, koska tällä hetkellä ei ole sääntömuutosten myötä ollut intoa tehdä oikein mitään...

Joka tapauksessa minun ja Ennen ensimmäiset kokeet käytiin Pieksämäellä maaliskuussa. Itseäni jänskätti kauheasti ja vaikka Enne kaikki liikkeet osasikin erittäin hyvin ja varmasti niin omalla jännityksellä on oli varmasti asiaa siihen, ettei ihan nappiin suoritukset menneet. Alla video tapahtuneesta:

Tuloskaan ei ollut niin huono kuin odotin. 173 pistettä ja 1. tulos (osallistumisoikeus avoimeen luokkaan). Enne oli kyllä selvästi hämillään, ettei oltu taas aksaamassa, koska sitähän me tehdään? Hieno ja tottelevainen agilitykoirani :D Liikkeiden pistevähennykset johtuivat pääasiassa siitä, että Enne tuli hieman vinoon perusasentoon tai hieman liian hitaasti. Muutenhan Enneä ja yhteistyötämme kehuttiin. Toivoa siis oli, että vielä saadaan asiat korjattuna.

Tämän jälkeen siis rupesin treenaamaan aika paljon vierelle tuloa ja maasta sivulle tuloa. Huhtikuussa käytiin toinen alokasluokan koe, jossa Enne sai nollat paikkamakuusta. Toiminnan haluinen koira ei halunnut odottaa. Paikkamakuussa oli kyllä muutenkin rauhattomampaa väkeä kuin edellisellä kerralla, joten en osannut ottaa karkaamista liian tosissani. Muuten meni paremmin. Ei kuitenkaan ilmiömäisesti suorittanut jäljelle jääneitä liikkeitä, joten 2. tulos jäi sieltä käteen. Edelleen pistevähennyksiä tuli liian hitaasta nousemisesta perusasentoon ja vinoudesta, joten perusasentoa treenattiin edelleen.

Toukokuussa käytiin ensimmäiset ulkokisat, joista taas paikkamakuusta nollat. Tällä kertaa ei ollut edes rauhatonta vieruskaveria. Ärsytti kovasti. Tuntui, että turhaan sinne enää jään hakemaan toista 2. tulosta. Ärsytti sekin, että Enne oli kyllä ennen osannut olla paikallaan, että miksei se enää osannu. Jäin kuitenkin treenaus mielessä tekemään muutkin liikkeet, kun kerran oli maksettu ja kuitenkin kyseessä ensimmäiset ulkokisat. Narussa seuraamisessa koira oli hieman poissaoleva, mutta yhtäkkiä tajusikin, että tässä ollaan töissä ja alkoi keskittymään todella hienosti. Yhdestä nollasta huolimatta 161 pistettä ja 1. tulos!

Toukokuussa oli toisetkin kisat samalla viikolla viiden päivän jälkeen. Meidän tokopaketti tuntui olevan kasassa. Paikkamakuuta ei ehditty kauheasti treenaamaan, mutta edelleen olin sitä mieltä, että Ennen pitäisi se osata. Laukaan kisoista paikkamakuusta taas nollapistettä, mutta tällä kertaa oli omakohtaista kokemusta siitä, että sieltä on mahdollista nousta vielä 1. tulokseen. Ennen yksilösuoritusvuoroa otettiin parit treenipätkät ja Enne unohti täydellisesti liikkeestä seisomisen, jonka se todella hyvin osaa. Tyttö tarjosi nyt vain maahanmenoa. En ehtinyt tätä enää korjata ja arvasin, ettei liike tule onnistumaan. Yritin pelastaa suorituksen sanomalla käskyn kuiskaten (mikä oli ihan hölmö yritys), muttei auttanut, joten nolla kolahti siitäkin liikkeestä. 2. tulos kokeesta ja minulle aiheutti vain päänsärkyä, ärtymystä ja todellisen nollafiiliksen.

Heinäkuun alussa ehdittiin seuraavan kerran kokeeseen. Elokuu lähestyi sääntömuutosten myötä ja yksi 1. tulos oli tarkoitus napata, jotta saataisiin alin koulutunnus. Tällä kertaa oli ollut aikaa treenata ja olin todella panostanut paikkalla makaamiseen. Vielä ennen kentälle menemistä treenasin kerran paikallaolon. Treeni oli tehonnut ja Enne sai täydet 10 pistettä paikkamakuusta. Liikkeestä seisominen oli hyvä kuten se oli ennenkin ollut, mutta koska se oli edellisessä kokeessa mennyt erittäin huonosti olin siitä liian tietoinen. En luottanut koiraan, sanoin käskyn erilailla kuin ennen (tosin en kuiskaten tällä kertaa) ja Enne laittoi upeasti maahan. Muut liikkeet sujuivat hyvin. Kymppejä sateli muistakin kuin paikkamakuusta. Ainoastaan luoksetulossa Enneä häiritsi vähän liikkeenohjaajan maahan kengänkärjellä uurtamat viivat paikkamakuutavarten. Liikkeestä seisomisessakin asettauduin tyhmästi jälkien kohdalle, ja Enne joutui ihmettelemään minkä railojen yli se joutuu hyppäämään. "Onneksi" tuli siitä liikkeestä nollat, niin ei varsinaisesti vaikuttanut kokonaissuoritukseen. Pisteitä saatiin 178,5 ja 1. tulos ja koulutustunnus.

Alla kaikkien tokokokeiden pistelasku.

Ilmoitin Ennen vielä avoimeen luokkaan heinäkuun lopuksi, koska liikkeet alkoivat olla hyvin toimivia. Enne päätti kuitenkin, että tokoura oli käytynä ja aloitti juoksunsa selvästi aikaisemmin kuin yleensä. Harmitti, kun tuntui, että oltaisiin voitu vaikka pärjätäkin. Meidän kokeet oli kuitenkin suoritettu, koska uusien sääntöjen myötä meillä ei edelleenkään ole hallussa avoimen luokan liikkeitä, vaikka alokasluokan liikkeet onkin kasassa.

Ainan kanssa ei ole vielä alokasluokka on vain haaveena, sen verran laiska olen ollut pikku pippurin kanssa tokoasioissa. Eikä Ainalla kauheasti ole samanlaista jaksamista siihen lajiin kuin Ennellä. Todistettavasti ollaan kuitenkin jotain tehty, seuraavat videot tosin tammikuulta :)

Painajainen ja nukkumispaikat

Näin aamuyöllä unta, että tytöt oli varastettu :( Kauhealla tuskalla etsin niitä puolivalveunessa, mutta en tällä kertää sentään ääneen kutsunut. Onneksi heräsin nopeasti ja tytöt nukkuivat lähellä niin kuin normaalistikin. Enne sängyn alla ja Aina harmaalla petillä. Toisinaan Enne kääriytyy rullaksi Ainan petille ja Aina nukkuu sängyn päädyssä olevan tuolin alla. Kai se on laumavietti, mikä ajaa nukkumaan lähellä. Aikaisemmin Aina nukkui paljon Ennen kanssa sängyn alla, mutta nykyisin tilkkutäkki ei enää änkeä isosiskoon kiinni vaan antaa tälle unirauhan. Vanhempien luona kylässä olessa Enne nukkuu kyllä aika kaukana, joskus jopa toisessa huoneessa. Aina taas nukkuu silloinkin suurimman osan yöstä sängyn viereisellä matolla.

Ainalla on alkanut pelkokausi. Vähän arastelee asioita, joita ei ole ennen pelännyt, kuten kovia äkkinäisiä ääniä. Luultavasti menee ohi, kun ei vain tee äänistä mitään asiaa. Enne on kyllä hyvä opettaja, vaikka silläkin oli pitkään tietyt jutut mitä se pelkäsi (ja pelkää joitain edelleen). Pääsääntöisesti isosisko on aika äänivarma, niin voi juniori ottaa siitä mallia.

Käytiin tänään kirjastossa ja kaupassa opparin teon lomassa, minkä vuoksi otin duon mukaan. Tässä on väkerretty opparia niin, että välillä jää koirien huomioiminen vähälle. Paitsi Ainan, joka pyrkii syliin aina välillä. Pallero onkin hyvä stressin lievittäjä: pienen paijailun jälkeen jaksaa taas puurtaa :) Mutta tosiaan tytöt odottelivat ulkopuolella sillä aikaa, kun minä hoidin asioita. En oikeastaan tykkää jättää koiria ulos yksin odottamaan, vaikka asunkin pienessä kaupungissa, jossa kaikki kyläläiset tuntee melkein toisensa (minähän en tunne ketään). Odottelu on kuitenkin hyvä taito osata ja Enne on siinä mestari. Se laittaa maate ja hieman tarkkailee ympäristöään, ei useinkaan pääpystyssä. Aina ei ole treenannut yhtä paljon, mutta kyllä sekin istuu nätisti ja tuijottaa milloin tulen takaisin. Luulen, etteivät paljoa piittaa ohikulkevista ihmisistä, vaikka varmuutta tähän minullahan ei ole. Kilttejä tyttöjä kaiken kaikkiaan, se kai se pointti oli :)

Enne uudella (Ainan) pedillä. Pehmustetta ei huolinut, joten se joutui peitoksi.

Aina 1. päivää uudessa kodissa. Kovasti halusi nukkua Ennen kanssa samalla pedillä...

... Ja onnistui...

... Sisulla :).

Yllä Aina joulukuun alussa, alhaalla tammikuussa.
Puolessatoista kuukaudessa venähti huomattavasti :D

Aina päivitystä

Heh, pitää kirjoittaa mudistakin, ettei Enne-huippukoira vie kaikkea huomiota :)

Aina on edelleen ihanan elämäniloinen ja laumaviettinen kakara, joka rakastaa touhuta ja puuhailla. Aina on koira, joka tekee koko ajan jotakin. Poiketen Ennestä, joka metsässä kävellessä tulee viereen makaamaan, jos itse en liiku eteenpäin.

Pentu on saanut olla tähän asti pentu. Näyttelyura (luultavasti huono sellainen, jos mietitään meidän edellisten koirien saavutuksia sillä saralla) alkaa muutaman viikon päästä Laukaassa. Olen yrittänyt lukea rotumääritelmää ja katsella Ainan rakennetta, mutta en ikinä ole ollut näyttelyhommista kovin kiinnostunut. Jos koira miellyttää omaa silmää, on terve rakenteelta, eikä liikkeessä ole vaikeutta, niin onko sillä loppupeleissä mitään väliä mitä näyttelytuomarit ovat kyseisestä yksilöstä mieltä? Ja eri tuomarit voivat olla täysin eri mieltä toistensa kanssa.

Ainasta tulee hieno agilitykoira. Siitä ei voi kiistellä. Se on luontaisesti atleettinen ja ketterä, vaikka runko onkin varsin neliömäinen. Saa nähdä vaikuttaako se millä tavalla hyppytekniikkaan, koska hyppyjähän me emme ole vielä tehneet. Aina on rohkea ja tykkää kiipeillä milloin missäkin ja loikkia milloin minkäkin yli.

Agilityä ollaan aloiteltu: putket onnistuu, mutta Aina on varsin kiinni minussa, joten ehkä opetustekniikka, jolla sain Ennen viilettämään ilman jarruja toimisi Ainalle. Saa nähdä mitä tulee. Putkia tehdään varsin vähän, muutaman kerran kuukaudessa. Lisäksi tehdään noin kerran viikkoon (joskus vähemmän) hyppytekniikkatreeniä. En tiedä onko siitä jotain hyötyä tulevaisuudessa ja Ainan neliömäisen rungon hyppytekniikkaan, mutta ainakin oppii palkkakupille lähtemisen.

Ollaan tehty myös keinua. Aloitettiin bang-leikillä, josta tykkää tosi paljon. Tällä hetkellä menee koko keinun, jonka alla on pehmuste, ettei täräytä niin kovaa. Ei pelkää liikettä/täräytystä/ääntä millään tavalla, mutta en halua rasittaa pienen vauvan kasvavaa luustoa tai lihaksia liikaa. Ei me paljoa kyllä keinua tehdä enää, koska urhea kikkurakakara ei sitä millään tavalla pelkää. Voi pitää siitä ehkä liiankin paljon... :D Keinusta on video, jonka postaan, kun saan ladattua koneelle.

Ainaa on opetettu vähän uimaan. Tykkää kahlata ja työntää kuonoaan veteen, kuten näkyy, mutta uiminen ei ihan ensimmäisellä kerralla ilostuttanut. Aina nimittäin juoksi Ennen perässä veteen ja yhtäkkiä ei jalat enää osuneetkaan pohjaan. Järkytys oli suuri. Uskon, että tästäkin tulee vesipeto, sillä tykkää nouttaa, kuten adoptio-isosisko, ja muutenkin käyttäytyy samalla tavalla kuin Enne uimakoulun alussa. Enne hakee kepit vedestä ja Aina odottaa rannalla ja nappaa sitten toisen suusta. Alkukesä on ollut niin kylmä, niin ei olla valitettavasti paljoa päästy vesileikkejä harrastamaan.

Tokoa tehdään vähäsen: ylhäällä video seuraamiesta toukokuun alusta ja alhaalle tulee ruudun opettelusta kesäkuussa. Edelleenkin hämmentää miten tuosta ADHD-kirpusta saa ikinä valmiin mihinkään tokoluokkaan, mutta eipä sillä kiirettä ole. Tehdään tätä omaksi iloksi, kuten kaikkea muutakin. Ainan kanssa on kuitenkin pääsääntöisesti kiva työskennellä. Seuraaminen on sellainen mikä vaatii itseltä hyviä hermoja ja ajatusta. Aina ei ole niin toistokestävä kuin Enne, kun puhutaan asioista, joissa koira ei saa juosta ja touhuta (esim. ruudun opettelussa ja agilityssä kestää toistoja).

 Aina on ruvennut järsimään paljon asioita. Se oli pikkupentuna itse kiltteys, mitä tuli kiellettyjen tavaroiden rauhaanjättämiseen. Tietysti jotain Enneltä jääneitä projekteja on vähän jatkettu, mutta pääsääntöisesti yllättävän kilttinä on oltu. Nyt se ottaa sitten kaiken takaisin ja järsii autoon jäädessään kaikkea mitä vain löytää. Sillä on mahdollisuus jotain napata, joten se sen tekee. Luulin tilkkutäkin syöneen pienen salmiakkipaketin, mutta kun salmiakkeja rupesi löytymään auton jalkatiloista, niin on ilmeisesti vain heittänyt karkit muualle ja palastellut pahvirasian. Voih, Enne ei ole autossa ikinä viihtynyt, joten se ei ole siellä mitään pahaa ikinä tehnyt. Jotain hyvää autoilu-"pelosta"kin on...

Siinä kaikki Ainasta tällä kertaa. Kesä on harrastusten aikaa ja viikonloput onkin aikalailla pyhitetty koirille, joten lisää tekstiä pitäisi vielä tänä kesänä tulla.

SM-fiilistelyä

Pitkään mietin mitä laitan otsikoksi ja ehkä tuo jotenkin kuvaa Oulun reissua kesäkuun toisena viikonloppuna.

Nopeasti kirjataan tähän, että kolmoset on korkattu muutamalla kisalla. Ollaan saatu nollatuloskin (sij. 2) ja ihan hieno vitonen, joten toiveita on, että jotain tästä hommasta vielä tulee :D Mutta sitten itse aiheeseen:

Minulta kysyttiin toukokuun alussa, että olisiko kiinnostusta osallistua seuran SM-joukkueeseen. Totta kai! ei ollut ensimmäinen vastaus, koska olin ottanut lasinkeräysvuoron sille viikonlopulle ajatellen, etten Ouluun asti lähde kisoja katsomaan. Yhden radan takia kuitenkin lähdettiin, kun sain vuoron vaihdettua!

Käytin Ennen hierojalla pari viikkoa aikaisemmin toivoen, että rimat eivät kolisisi ihan taukoamatta. Olin joukkuueen 2. lähtijä, mikä sopi paremmin kuin hyvin, sillä aamulla ei ollut kiire ja ehdin katsoa aimo annoksen muiden suorituksia ennen kuin piti lähteä lämmittelemään raitapaitaa, joka muhi aamun autossa. Onneksi oli viileää ja meidän suoritusvuoron lähestyessä vettä rupesi satamaan aina vain kovempaa. Sitä tuskin jännityksessä huomasi.

Lämmittelyyn lähdin reipaasti ajoissa, joten meinasi tulla jo tylsää odotellessa omaa suoritusta, mutta toisaalta sen vuoksi sain varmaan pidettyä oman pääni kasassa. Radalle mennessä ei oikeastaan jännittänyt sen enempää kuin yleensäkään, ehkä jopa normaalia vähemmän. Rata oli kivan oloinen ja niin monta suoritusta olin päässyt katsomaan, että tiesin täsmälleen miten haluan radan ohjata. Enne vaikutti normaalilta kuumalta itseltään, eikä ylisavuavalta hermorauniolta, kuten olin pelännyt. Olihan siellä paljon hälinää, vaikka rauhallisemmassa paikassa lämmiteltiinkin ja odotettiin vuoroa. Lisäksi kisakoira kyllä tunnistaa mistä on kyse, kun kuulee kuulutukset.

Alla meidän ensimmäinen SM-suoritus ikinä!

Enne oli ihanan kuuliainen, vaikka ei ymmärtänytkään hypätä ensimmäistä aitaa (mikä lie ADHD-häiriö). Toinen virhe tulikin juuri sen vuoksi, että super-mimmi oli niin hyvin kuulolla. Jarrutin liikaa, koska halusin tiukan käännöksen ja Enne ajatteli olla sitten hyppäämättä. Yleensähän se puskee läpi, ja kerrankin kuunteli hienosti! Tuloksena siis 10 ja meidän joukkueen ainoa tuloksen saanut koirakko! Super tyttö! En voi tarpeeksi sitä edes kiitellä, että se ymmärtäisi kuinka fiksu se oli. Usko itseen kasvoi ja tarkoitus olisi sitten seuraavaksi vuodeksi hankkia tarvittavat SM-nollat, että päästään yksilöihin puurtamaan (sunnuntain maxien ratakin oli kiva, tekisi mieli koettaa treenata se, mutta ei ole tarpeeksi isoa kenttää). Tällä hetkellä seuraan MM-karsintoja ja mielessä käy, että samallahan ne nollat kerää sinne kuin SM-hinkin ;)

Ennen rimapudottelusta:
Hieronta auttoi taas. Johtopäätös --> Enne tiputtelee, koska se on jumissa. Kyse ei siis ole niin pitkälti siitä, että vauhtihirmu tykkää juosta suoraan kuin siitä, ettei se yksinkertaisesti vain pysty pitämään normaalia vauhtiaan yllä ja samalla suorittamaan estehyppyä, kun lihakset jumittaa ja taistelee vastaan. Eli: pitää käyttää useammin hierojalla. Enne käy myös fyssarilla kesän lopulla tai syksyllä, jospa siellä tulisi lisää tietoa koiran liikeradoista. Edelleen selkä mietityttää, vaikka hyppytekniikkaa opettava kouluttaja onkin sanonut, että sillä on ihan hyvä hyppytekniikka. Haluaisin E:n viedä hyppytekniikkakurssillekin, mutta tällä hetkellä opparin teko vie aika paljon ajatuksia. Syksyllä mietitään sitten tarkemmin mitä tehdään.

Kevään agipäivitys

Kotikoiranahan Enne on itse leppoisuus 95 % ajasta. Sitten kun päästään töihin, niin vedetään ainakin 110 lasissa ja jarrut ovat olleet turhat. Nyt, kun miettii miten agilityyn aloin neitiä kouluttamaan huomaa, että siellä ne jarrut on kadotettu. Noin puolen vuoden ajan ollaan treenattu melkein pelkästään tuota rytmin muutosta, ja nyt huomaa kuinka se on ruvennut löytymään agilityssäkin.

Oma ohjaaminen on parantunut, kiitoksena kaikista valmennuksista, joissa olen käynyt, mikä osaltaan myöskin vaikuttaa asiaan. Syy miksi Enne lähtee käsistä (lähinnä) kisoissa johtuu varmaan osittain myös omasta itsevarmuudenpuutteesta, joka pilaa kisaradoilla tekemisen. Päätän, että ohjaan tietyllä tavalla, mutta kuitenkin ohjaaminen on treenejä lepsumpaa. Liekö pelottaa epäonnistuminen? Tietysti onhan koiran virekin aivan erilainen kuin tutulla hallilla treenatessa, mutta sitä suuremmalla syyllä ohjaajan päättäväisyys pitäisi olla sitä suurempi.

Vuoden ensimmäiset kisat käytiin Seinäjoella 15.1. ja kisojen tarkoituksena oli vain varmistella kontakteja, eikä edes lähtemään hakemaan sitä viimeistä nousunollaa. Kontaktit onnistuivatkin ihan kivasti, vaikka tuomarin mielestä Enne ei ottanut ensimmäisellä radalla ylösmenokontaktia. Sellaista virhettä ei meille ole ennen tullutkaan :o Kuitenkin olin ekaan rataan todella tyytyväinen, mutta siitähän se alamäki taas alkoi. Seuraavalla radalla oli jo huomattavissa pientä erimielisyyttä meidän yhteistyössä ja viimeisellä hyppyradalla pakka karkasi kokonaan käsistä, eikä sitä rataa ollut kiva suorittaa loppuun. Edellä jo vähän selittelin, mistä voin kuvitella tämän johtuvan, joten en sitä uudestaan kirjaa. Huono maku jäi suuhun yhteistyöstä, vaikka tuloksia ei sinällään lähdetty hakemaankaan. Kuitenkin oma fiilis rataa suorittaessa ja juurikin se tunne yhteistyöstä, mikä lajissa parhaimmilla saavutetaan on se, minkä takia tätä oikeasti tekee, eikä niinkään nuo palkintosijoitukset (oltiin ekalla radalla vitosesta huolimatta kolmansia) tai nollatulokset. Oma tunne on tärkeämpää. Hyvältä tuntuva vitonen tai kymppi on aina arvokkaampi kuin huonolta tuntuva nolla.

Videot tulevat myöhemmin.

Vuoden toiset kisat olivat 28.2. Jyväskylässä, josta hämmästyttävästi noustiin ensimmäisellä radalla kolmosiin! Helppo rata. On nähty vaikeampia 1. luokan ratoja, mutta eihän tuosta voi valittaa :) Seuraavana päivänä käytiin sitten korkkaamassa ensimmäiset 3. luokan radat, joilta molemmilta hyllyt, koska puomille ei pysähtynyt vaan hiippaili vaan menemään, niin palautin takaisin. Edelleen radat tuntuivat huonoilta, mutta paremmilta kuin 2. luokan radat. Meille on helpompi vaikeat radat, joissa on koko ajan pyöritystä, koska silloin E-neiti ei pääse liiaksi revittelemään kesken suorituksen ja pysyy näin ollen paremmin aisoissa. Meidän treenihalli pieneni puoleen entisestä, joten omat treenit on aika hektisiä, koska pieneen tilaan on ängetty paljon tapahtumia. Kisakentät on suurempia ja radoilla on juoksukohtia, joiden jälkeen pitäisi saada raitapaita taas koottua kuulolle. Helpommin sanottu kuin tehty.

Tavoitteena on kuitenkin nyt vahvistaa nuo kontaktit edelleen siihen kuntoon kuin treeneissä, joissa on itseasiassa meinannut ruveta lipumaan sielläkin ohi pysähtymättä. Luvassa on siis lisää hylättyjä suorituksia kisoista.

Omaan ohjaukseen tyytymättömänä lähdin hakemaan sitten valmennusta muualta ja tuntuu, että todellakin on nämä auttaneet ymmärtämään paremmin miten nuorta, nopeaa koiraa tulisi oikeasti ohjata. Pääsin Lappeenrantaan Niina-Liina Linnan koulutukseen, joka pidettiin 29.3. Päivän aikana ajoa tuli siis 6,5 tuntia ja treeniä 20 minuuttia, mutta oli ehdottomasti sen arvoista! Vieressä rata. Keskusteltiin myös Ennen rakenteesta (lonkkaluut eri malliset, mikä aiheuttaa sen, että toinen jalka toista lyhyempi, mikä edelleen selittää tytön takaliikkeen ahtauden), ja edelleen tiedän, että pitäisi käyttää sitä fyssarilla, että saisi selvyyden vaikuttaako tuo rakenne hyppäämiseen. Ei kuitenkaan kipeydy näkyvästi, ettei sellaista ongelmaa ole onneksi vielä selänkään kanssa.

Kaksi viikkoa Linna valmennuksen jälkeen kävi Vitikainen taas Saarijärvellä meitä kouluttamassa, josta saatiin edelleen lisää itseluottamusta. Kiva rata, jossa sai todellakin tehdä kokoajan asioita. Enne pysyi siis varsin nätisti käsissä. Radan suorittaminen oli "helppoa" myös siitä syystä, että ohjaukset annetaan valmiiksi, eikä niitä tule tämän vuoksi kyseenalaistettua. Pitäisi varmaan joku saada kisoihinkin sanomaan mitä pitää tehdä, niin sitten hoitaa vain sen toteuttamisen :) Saatiin opetella myös sokkareita, joista sanon, ettei me niitä osata. En luota siihen, että pääsisin ikinä Ennen eteen, jotta voisin ne suorittaa, mutta hyvinhän se meni :D Opittiin myös uusia ohjauksia. Liikaa valintoja ohjauksia miettiessä, varsinkin kun ei osaa niitä hyödyntää oikeisiin kohtiin. Oikealla oleva ratapiirros olen itse väsännyt muistista, joten etäisyydet eivät välttämättä aivan täsmää.

Siinä olivat kevään agilitytapahtumat. Tämän viikon lauantaina (25.4.) Jyväskylään kisoihin, jotka tulevat olemaan ensimmäiset "oikeat" 3. luokan kisat. Jännittää varmasti, kun viikko alkaa kulua loppuun, mutta eihän me mennä hakemaan kuin itsevarmuutta, varmoja kontakteja sekä rimojen ylhäällä pysymistä. Saa nähdä toteutuuko noista sitten mikään :p :D

Ainan alkuvuoden kuulumiset

Viimein voi jo sanoa, että tytöt ovat ystävystyneet kunnolla! Enne oli pitkään välittämättä pennusta, mutta nykyisin joka päivä suoritetaan aamu- ja iltajumpat ulkona. Sisällä Enne ei oikeastaan leiki, mutta ei se minua haittaa, vaikka Aina onkin eri mieltä. Ulkona saa riehua pelkäämättä, että mikään menee hajalle ja tilaakin on enemmän temmeltää :) Ainalla on hauska tapa mennä puiden taakse vaanimaan Enneä. Ja tyttö tosiaankin hakeutuu ihan selvästi sillä tavalla piiloon, jotta voi hyökätä pahaa-aavistamattoman siskonsa niskaan :D

Mahakarvat tekee rintakehästä syvemmän.

Jospa jatketaan Ainasta, kirjoitellaan Ennestä seuraava postaus. Pentu on nyt 5 kuukautta, joten jälkimmäinen rokotus on käyty. Siitä on tietysti jo viikkoja ja painoa oli silloin 7,5 kiloa. Ja tuntuu, että se vain kasvaa edelleen. Kauhea jötkäle :) Se on jotenkin ihmeellisen muotoinen: pieni, nätti pää ja vankka rakenne. Paljon olen joutunut pohtimaan onko se lihava, mutta taitaa olla vain niin vahva rakenteinen. Enneä joutui varsin pienestä lähtien houkuttelemaan syömään, joten ei ole oikeastaan tarvinnut vahtia kuinka paljon sille ruokaa antaa. Aina syö kuitenkin kaiken välittämättä siitä, että se on jo turvonnut ilmapalloksi. Ja sitä paitsi kaikki kelpaa. Pennun erittäin ällöttävä tapa on syödä koirankakkaa, joten ulkoillessa saa olla tarkkana, ettei kikkaroita häviä lumelta parempiin suihin. Yök! Aina tietää, ettei se saisi sitä tehdä, mutta kuten paljon muutakin, niin se jääräpäisesti tekee asioita joka tapauksessa. Eihän se aina voi jäädä kiinni, eihän?!?

Ainan ilmeestä näkee, kun se aikoo olla tottelematta käskyä. Korvat menee päätävasten ja ilme muuttuu tiukan itsepäiseksi. Jos se on jotain mitä se haluaisi viedä (esimerkiksi muovikorkit on ihania, ja jouluna lähti kinkunverkko roskiksesta mistä tyttö oli erittäinen tyytyväinen :D ), niin Aina kiellosta perääntyy vähän ja kääntää muka katseensa pois, mutta sivusilmällä silti tuijottaa aarretta ja luulee, että ehtii asian viedä, niin salamannopeasti ottaa suuhun ja kiihdyttää karkuun niin nopeasti kuin pystyy. Valitettavasti useimmat päättyy ei toivottuun lopputulokseen, joten varastelu on vähentynyt. Mutta se ilme on ihan paras!

Ainan huonoimpana puolena voi edelleen pitää sen haukkumista. Aamuinnosta paukkuen ensimmäinen ihminen, joka nähdään saa tietää, että Aina on taas päässyt ulos! Jippii! Kun enimmät innot on saatu purettua, ei tarvitse enää räksyttää vastaantulijoille. Kaikki nähdyt koiratkin on haukuttava. Jossain vaiheessa tämä meni jo paljon paremmin ja koiratkin pystyttiin ohittamaan hiljaa, jos ne kävelivät toisella puolella tietä. Jotain olen varmaan muuttanut, koska ollaan taannuttu huonompaan suuntaan. Ei pentu ainakaan hallilla enää räkytä koko aikaa, kun koulutan muita.

Aina oli ensimmäinen pentu, joka on puolustanut omaa ruokaansa ihmisiltä. Se murisi ja teki varoittavan hyökkäyksen, kun ensimmäistä kertaa menin liian lähelle sen syödessä luuta. Koskaan en ole pennun nähnyt käyttäytyvän noin, joten vähän hämmästyin, mutta sitten ruvettiin vaan opettelemaan, ettei ihmisiä tarvitse pelätä. Ruokkivaa kättä ei saa purra ja vaikka aika näykkijä tilkkupaita onkin, niin ruokaansa se ei enää puolusta kuin toisilta koirilta. Löysin muuten poskihampaan lattialta, mikä olikin ensimmäinen irronnut hammas jonka sain talteen. Meinasin tähän kirjoittaa, että oikea kulmahammas ei ole vielä irronnut, mutta tutkin asian ja näyttää irronneen :) Hieno homma, pelkäsin, että pitää huolestua, kun ei ollut vielä viikon alussa aikeitakaan lähteä, vaikka uusi hammas oli jo puhjennut.

Aina on tottunut muutenkin käsittelyyn, kun hampaiden katsomisessa yms. kiukutteli aikaisemmin ja nyt menee jo ihan nätisti. Kynsien leikkuu on vielä kamalan tylsää, mutta se ei ole enää niin tuskaista kuin aluksi, kun piti joka kynnen välissä näyttää kuinka paljon välittää siitä hommasta. Luulen, että se johtuu tuosta ADHD-luonteesta. Ikinä ei voi olla paikallaa, paitsi syödessä ja nukkuessa. Kun yrittää kouluttaa katsekontaktia, niin että koira istuu paikalla, niin joka välissä pitää pyörähtää katsomaan mitä muualla tapahtuu tai edes vähän hivuttaa takapuolta johonkin suuntaan. Ei Ennekään tietysti niin tinkimätön katsekontaktia ollut pienenä. Nyt kun on tottunut, että koira tuijottaa silmiä räpäyttämättä töitä tehdessä, ettei vain mikään pieni ele, joka kertoo mitä pitää tehdä mene ohi, niin välillä tuntuu, ettei pentuun saa ikinä hakattua sellaista kontaktia. Ja ei varmaan saakkaan. Aina on kuitenkin niin erilainen kuin Enne. Ei nyt sentään täysin vastakohta, mutta riittävän erilainen, jotta siihen ei voi käyttää täysin samaa koulutustapaa kuin Ennen kanssa. Pitää vain sallia Ainalta enemmän ADHD-käytöstä.

Aina on rohkea Kamikaze-lentäjä :D

Aina tulevaisuuden pieni agilitykoira on jo varsin taitava putkeen porhaltaja ja vähän ollaan tehty myös takaa kieto-harjoituksia ja edelleen keinun rämäyttelyä ja rohkeutta sen liikkeeseen. Lisäksi ollaan melkein joka viikko suoritettu hyppytekniikkajuttuja, jotka pitikin olla pääasiassa sinne vuoden ikäiseksi asti. Tokohommat tuntuvat olevan jotenkin tosi vaikeita tuollaisen pirpanan kanssa, joten hallilla tahtoo aina ajautua tekemään aksan perusteita ja vaan leikkiä. Ainan mittasin muutama viikko sitten ja silloin oli noin 37 cm, mutta tietysti tämä saattaa heittää suuntaan taikka toiseen, sillä yksin mitatessa oli vaikea saada koira seisomaan kunnolla ja pysymään sen verran paikalla, että mittaus onnistui. Pitäisi mitata uudestaan, ettei ole huomaamatta päässyt kasvamaan maksiksi :p Ei se vielä voi olla, mutta lähelle tullaan varmasti kolkuttelemaan. Jännitys tiivistyy. Edelleen huomaa, ettei ole heittänyt pyyhettä kehään vaan toivoo, että kasvu pysähtyisi siihen 42,99 sentin kohdalle :)

Tytöt Retuperällä komeaa Viliä tapaamassa ;)