Koivujen lehdet on ihanan vaaleanvihreät, ja viimein on lämmintäkin (eilen 20 astetta, joka ei kylläkään tuntunut niin mukavalta jalisharkoissa)! Tänään käytiin aamulla Ennen kanssa heittämässä kesän ensimmäiset frisbeet ja tekemässä uintikiekat (minä en kyllä uinut). Tyytyväinen koira tuli aamulenkiltä kotiin. Vähän meillä on tuon liitokiekon nappaamisen kanssa harjoittelutarvetta. Itekin voisi opetella heittämään, niin voisi helpottaa asian etenemistä :)
Nyt on se aika vuodesta, kun suunnittelee kesäksi kaikenlaista. Mulla ei ole tapana tehdä uudenvuodenlupauksia vaan yleensä juuri tähän aikaan vuodesta tulee ajateltua, mitä kaikkea lupaa kesällä tehdä. Nyt on sellainen tunne, että kyllä tänä kesänä urheilen paljon, mutta loppujen lopuksi siinä käy niin, että töitten jälkeen jaksaa tehdä yhtä vähän kuin koulupäivienkin. Onneksi sain kuitenkin niitä töitä, kun viikko sitten tuntui vielä siltä, että istun katuojassa tämän kesän!
Kaikesta toteutumattomuudesta huolimatta seuraavaksi seuraavan kesän tavoitteet mielivaltaisessa järjestyksessä:
Opetellaan Ennen kanssa pyöräilemään.
En ole ollut vielä varma haluanko opettaa Ennen juoksemanaan pyörän edessä vai vierellä. Tänään päätin sitten lopulta, että kyllä koiran on juostava nätisti vierellä, koska se on luultavasti helpompaa kaikin puolin. Tietämättömyydestä huolimatta olisi pohjatyötä voinut jo tehdä, mutta tänä kesänä se viimein aloitetaan.
Noustaan agilityssä kakkosiin!
Varmaankin se meidän päätavoite. Nyt kun sai töitä, voi olla rahallisestikin ihan mahdollista :-p Lisäksi Pieksämäen kisojen pahamaku on saatava pois, ettei synny kisakammoa, joten seuraaviin kisoihin pakkoilmottauduttu. Eli Laukaan 25. päivän kisoista saa luultavasti lukea seuraavassa viestissä.
Käydään parissa näyttelyssä.
Tulee tapahtumaan. Meidän ekoihin näyttelyihin on jo ilmottauduttu. Nokka kohti Keuruuta 1.6.! Ennen kehäkäyttäytyminen varmasti superb, vaikka ollaankin vähän harjoiteltu. Näyttelyiden tavoitteena onkin vain hakea se hyvä, että saadaan likasta sitten joskus aksavalio.
Käydään paimentamassa.
Viime vuotinen pentutapaaminen oli todella mukavaa tekemistä johtuen varmasti osittain myös hyvästä seurasta. Tänä vuonna olisi tarkoitus päästä edes kerran Ennen kanssa lampaille katsomaan josko siitä voisi ihan oikeasti tulla paimenkoira (käytännössä ehkei vielä, raha ym. asiat huomioiden).
Siinä olikin keskeisimmät koiratavoitteet, lisää listataan, kun ajatus kulkee eteenpäin :)
Kerrankin vähän lyhyempi päivitys. Johtuu varmaan siitä, että läväytin aivoni pihalle edellisessä viestissä :)
sunnuntai 18. toukokuuta 2014
Kisajännitystä x2
Yllättävää. En jaksanut kirjoittaa tänne kisojen jälkeen.
Meidän ekat viralliset kisat oli tosiaan Jyväskylässä 24.4., jossa suoritettiin agility- ja hyppyrata. Ensimmäisenä piti tietysti unohtaa ottaa naru mukaan, eihän tollaset metsäläiset sellaisia tarvitse. Muistin sitten puolessa välissä matkaa, että kotiinhan se jäi. Onneksi matkaan ei mene yhteen suuntaan kuin sellaiset 20-30 minuuttia, että ehdittiin vielä kääntyä takaisin. Kyllä ärsytti ja haukuin itseni monta kertaa matkan aikana.
Ratoihin olen erittäin tyytyväinen edelleen. Nollia ei tullut, mutta yhteistyö sujui. Ainakin radalla. Radan ulkopuolella Enne oli niin kauan nätisti kunnes tajusi, mitä hallissa tehtiin. Koira näytti hassulta, kun se ihmetteli, että mikäs meno täällä on. Ekan radan jälkeen ei sitten kuunnellut radan laidalla oikein mitään, hyvä jos tohti leikkiä. Komensi innokkaasti radalla haukkuville koirille (tai minulle), että rata on vain hänen ja hänen pitää päästä jo töihin.
En myönnä, että olisi kauheasti jännittänyt, mutta radalla huomasi, että jännitys näkyi jatkuvana kehumisena. Ennekin hämääntyi tästä käytöksestä ja luuli, että kontaktit kaatuvat alta. Meni sitten keinun ja puomin harvinaisen varovasti. Ei ollut vaikea rata, mutta luottamus itseen ja koiratuntemus tuntuivat kadonneen rataantutustumisessa. Onneksi edellisenä päivänä olin päättänyt, että kisojen ensisijainen tavoite oli nähdä miten Enne käyttäytyy kisahälinässä, ohjata säheltämättä ja valita radalta yksi kohta johon todella keskittyy.
Rata meni sitten näin:
Vähän tietysti ekan riman pudotus harmitti. Ahne-Enne yrittää hypätä aivan liian kaukaa...
Hyppyradalla ajattelin tulevan ongelman keppien jälkeen, kun piti ehtiä koira ohjaamaan suoran putken jälkeen aidalle. Otin sitten etumatkaa kepeiltä, mutta etumatkani vuoksi epäilen, että Ennelle tuli kiire perään, josta riman pudotus. Ensimmäinen rimahan oli pudonnut esteellä 4, josta myöhemmin videolta analysoidessani huomaan, että olin koiran edessä, eli vähän väärin ohjattu.
Video:
Radoissa oli kuitenkin niin paljon hyvää (esim. superhienot kepit), että muutamat pudotukset eivät paljoa painaneet (hitusen ehkä kuitenkin:). Lisäksi hyppyradalla päivän paras etenemä 5,22 m/s (käytiin illalla 3. luokan kisoissa, joissa veli kisasi, niin tuli tarkistettua päivän kaikki etenemät). Ja tuosta olisi vielä kurveja voinut ottaa poiskin, jos osaisi vain ohjata :-p
Kisajännitys 2
Jyväskylän kisojen jälkeen ilmottauduin seuraavan lauantain (3.5.) Pieksämäen kisoihin, mikä tuntuu jälkikäteen virheeltä. En ollut kerennyt viikolla keskittyä kisoihin yhtä hyvin kuin edellisellä kerralla, en ollut miettinyt tavoitteita kuin että samat kuin edellisellä kerralla, eikä jännittänyt edellisenä iltana yhtään. Tunne oli lähinnä lattea, "mennään nyt suorittamaan parit radat"-tyyppinen fiilis. En tiedä oliko tämä syynä täydelliseen epäonnistumiseen, vai oliko syynä ensimmäisen radan omaa tyhmyyttä otettu hylky, mutta kaksi viimeistä rataa tuntuivat täysiltä katastrofeilta. Enne ei tuntunut kuuntelevan, eikä yhteistyöstä ollut tietoakaan. Ensimmäistä kertaa tuli tunne, etten edes halua tehdä koiran kanssa yhteistyötä (lähinnä agilityssä, tokossa on itse niin peukalo keskellä kämmentä, että vaikka koiran virheet johtuvat omasta epätäydellisyydestä, niin jossain vaiheessa vain kyrsiintyy siihen, ettei koira tajua, mitä siltä halutaan, vau mikä koirankouluttaja...). Kolme hylkyä siis haettiin Pieksämäeltä. Meidän hienot kepitkin oli ekaa rataa lukuunottamatta ihan kuraa, mikä ehkä vaikuttaa siihen minkä vuoksi ei mitään hyvää meinannut löytyä koko päivästä. Loppu viikonloppu menikin masentuneena telkkaria katsellessa. Ennekin huomasi huonon mielialani, vaikken sitä koiraan purkanutkaan. Katsoi aina varovasti koirat luimussa ja lähestyi jotenkin anteeksipyytävästi. Huoh, kyllä tuntui sillä hetkellä, että haluan jättää koko leikin kesken.
Video tapahtuneesta:
Listasin sitten väkipakolla kolme hyvää asiaa meidän radoista:
- Ensimmäinen rima ei tippunut millään radalla (johtuneeko siitäkin, että rimat olivat vain 55?)
- Pidin pääni toisella radalla ja otin hylyn korjatakseni aan virheellisen alastulon (onko tästä sitten hyötyä tulevaisuudessa, niin sitä väitetään)
- Enne hyppäsi hyvin muurin viimeisellä radalla (+ olin ennen koiraa maalissa, onko sitten hyvä asia vai ei?)
+ Eka rata meidän normaalia yhteistyötä, hyvät ja nopeat kontaktit, eikä kepeilläkään virhettä.
Jälkikäteen huomasin myös, ettei viimeisestä radasta tullutkaan hylkyä, mutta suoritus oli kyllä hylyn arvoinen, ettei se vaikuta oikeasti mihinkään.
Sitten vielä nopeasti:
Käytiin kasvattajatapaamisessa viime lauantaina (10.5.), jossa ideana oli tokoilla. Tokoilu on maistunut vähän puulta viime aikoina, mikä varmasti näkyy edellisissä viesteissä. Nyt on sitten jonkinlainen himmeä tokoiluintokipinä sitten syttynyt, kun sai taas neuvoja fiksummilta ohjaajilta :) Muutenkin meininki oli rentoa, ja siis aivan erilaista kuin siinä tokoryhmässä missä kerran kävin ja jossa oli tarkoitus alkaa käydä säännöllisesti. Nyt tuntuu ihan mahdolliselta, että joskus (kaukaisessa tulevaisuudessa) voisi käydä kisaamassa tottelevaisuuttakin. Vielä on kuitenkin jonkin verran pitkä matka, vaikka ehkä alokasluokan liikkeet jotenkin hapuilevasti osataankin. Pitää yrittää laittaa tänne välillä muitakin kuin aksavideoita...
Meidän ekat viralliset kisat oli tosiaan Jyväskylässä 24.4., jossa suoritettiin agility- ja hyppyrata. Ensimmäisenä piti tietysti unohtaa ottaa naru mukaan, eihän tollaset metsäläiset sellaisia tarvitse. Muistin sitten puolessa välissä matkaa, että kotiinhan se jäi. Onneksi matkaan ei mene yhteen suuntaan kuin sellaiset 20-30 minuuttia, että ehdittiin vielä kääntyä takaisin. Kyllä ärsytti ja haukuin itseni monta kertaa matkan aikana.
Ratoihin olen erittäin tyytyväinen edelleen. Nollia ei tullut, mutta yhteistyö sujui. Ainakin radalla. Radan ulkopuolella Enne oli niin kauan nätisti kunnes tajusi, mitä hallissa tehtiin. Koira näytti hassulta, kun se ihmetteli, että mikäs meno täällä on. Ekan radan jälkeen ei sitten kuunnellut radan laidalla oikein mitään, hyvä jos tohti leikkiä. Komensi innokkaasti radalla haukkuville koirille (tai minulle), että rata on vain hänen ja hänen pitää päästä jo töihin.
En myönnä, että olisi kauheasti jännittänyt, mutta radalla huomasi, että jännitys näkyi jatkuvana kehumisena. Ennekin hämääntyi tästä käytöksestä ja luuli, että kontaktit kaatuvat alta. Meni sitten keinun ja puomin harvinaisen varovasti. Ei ollut vaikea rata, mutta luottamus itseen ja koiratuntemus tuntuivat kadonneen rataantutustumisessa. Onneksi edellisenä päivänä olin päättänyt, että kisojen ensisijainen tavoite oli nähdä miten Enne käyttäytyy kisahälinässä, ohjata säheltämättä ja valita radalta yksi kohta johon todella keskittyy.Rata meni sitten näin:
Hyppyradalla ajattelin tulevan ongelman keppien jälkeen, kun piti ehtiä koira ohjaamaan suoran putken jälkeen aidalle. Otin sitten etumatkaa kepeiltä, mutta etumatkani vuoksi epäilen, että Ennelle tuli kiire perään, josta riman pudotus. Ensimmäinen rimahan oli pudonnut esteellä 4, josta myöhemmin videolta analysoidessani huomaan, että olin koiran edessä, eli vähän väärin ohjattu.Video:
Radoissa oli kuitenkin niin paljon hyvää (esim. superhienot kepit), että muutamat pudotukset eivät paljoa painaneet (hitusen ehkä kuitenkin:). Lisäksi hyppyradalla päivän paras etenemä 5,22 m/s (käytiin illalla 3. luokan kisoissa, joissa veli kisasi, niin tuli tarkistettua päivän kaikki etenemät). Ja tuosta olisi vielä kurveja voinut ottaa poiskin, jos osaisi vain ohjata :-p
Kisajännitys 2
Jyväskylän kisojen jälkeen ilmottauduin seuraavan lauantain (3.5.) Pieksämäen kisoihin, mikä tuntuu jälkikäteen virheeltä. En ollut kerennyt viikolla keskittyä kisoihin yhtä hyvin kuin edellisellä kerralla, en ollut miettinyt tavoitteita kuin että samat kuin edellisellä kerralla, eikä jännittänyt edellisenä iltana yhtään. Tunne oli lähinnä lattea, "mennään nyt suorittamaan parit radat"-tyyppinen fiilis. En tiedä oliko tämä syynä täydelliseen epäonnistumiseen, vai oliko syynä ensimmäisen radan omaa tyhmyyttä otettu hylky, mutta kaksi viimeistä rataa tuntuivat täysiltä katastrofeilta. Enne ei tuntunut kuuntelevan, eikä yhteistyöstä ollut tietoakaan. Ensimmäistä kertaa tuli tunne, etten edes halua tehdä koiran kanssa yhteistyötä (lähinnä agilityssä, tokossa on itse niin peukalo keskellä kämmentä, että vaikka koiran virheet johtuvat omasta epätäydellisyydestä, niin jossain vaiheessa vain kyrsiintyy siihen, ettei koira tajua, mitä siltä halutaan, vau mikä koirankouluttaja...). Kolme hylkyä siis haettiin Pieksämäeltä. Meidän hienot kepitkin oli ekaa rataa lukuunottamatta ihan kuraa, mikä ehkä vaikuttaa siihen minkä vuoksi ei mitään hyvää meinannut löytyä koko päivästä. Loppu viikonloppu menikin masentuneena telkkaria katsellessa. Ennekin huomasi huonon mielialani, vaikken sitä koiraan purkanutkaan. Katsoi aina varovasti koirat luimussa ja lähestyi jotenkin anteeksipyytävästi. Huoh, kyllä tuntui sillä hetkellä, että haluan jättää koko leikin kesken.
Video tapahtuneesta:
Listasin sitten väkipakolla kolme hyvää asiaa meidän radoista:
- Ensimmäinen rima ei tippunut millään radalla (johtuneeko siitäkin, että rimat olivat vain 55?)
- Pidin pääni toisella radalla ja otin hylyn korjatakseni aan virheellisen alastulon (onko tästä sitten hyötyä tulevaisuudessa, niin sitä väitetään)
- Enne hyppäsi hyvin muurin viimeisellä radalla (+ olin ennen koiraa maalissa, onko sitten hyvä asia vai ei?)
+ Eka rata meidän normaalia yhteistyötä, hyvät ja nopeat kontaktit, eikä kepeilläkään virhettä.
Jälkikäteen huomasin myös, ettei viimeisestä radasta tullutkaan hylkyä, mutta suoritus oli kyllä hylyn arvoinen, ettei se vaikuta oikeasti mihinkään.
Sitten vielä nopeasti:
Käytiin kasvattajatapaamisessa viime lauantaina (10.5.), jossa ideana oli tokoilla. Tokoilu on maistunut vähän puulta viime aikoina, mikä varmasti näkyy edellisissä viesteissä. Nyt on sitten jonkinlainen himmeä tokoiluintokipinä sitten syttynyt, kun sai taas neuvoja fiksummilta ohjaajilta :) Muutenkin meininki oli rentoa, ja siis aivan erilaista kuin siinä tokoryhmässä missä kerran kävin ja jossa oli tarkoitus alkaa käydä säännöllisesti. Nyt tuntuu ihan mahdolliselta, että joskus (kaukaisessa tulevaisuudessa) voisi käydä kisaamassa tottelevaisuuttakin. Vielä on kuitenkin jonkin verran pitkä matka, vaikka ehkä alokasluokan liikkeet jotenkin hapuilevasti osataankin. Pitää yrittää laittaa tänne välillä muitakin kuin aksavideoita...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)