lauantai 27. joulukuuta 2014

13 vko

Viikot vierähtäneet ja elämä kahden koiran kanssa tuntuu normaalilta kuin näin olisi aina ollut. Mitään ihmeellistä ei olla tehty. Katseltu maailmaa ja opeteltu luoksetuloa ja käytöstapoja. Aina on ruvennut jo vähän hiljenemään, eikä esimerkiksi kilju enää kymmentä minuuttia kurkku suorana, kun lähdetään autoilemaan. Pentu on ollut katselemassa agilityä kentän laidalla, kun olen käynyt kouluttamassa ja on todistettu, että se pystyy huutamaan kaksi tuntia putkeen pitämättä oikeastaan ollenkaan taukoa. Huoh, kaipa se siitä...? Ei auttanut, vaikka tunti riehuttiin hallilla. Leikittiin ja sain menemään pari kertaa putkeenkin (ei ollut päätavoite). Vähän tutustuttiin keinuun, joten mites se olikaan, ettei tehdä mitään agilityjuttuja :p Aina on vaan niin rohkea, että sen kanssa on niin ihanaa tehdä asioita. Ei oikeastaan välittänyt keinun liikkeestä ja keksi itse aloittaa täppäysleikin, vaikken sitä ollut edes yrittänyt.

Aina on ihanan reipas, rohkea ja sosiaalinen pentu, eikä sen kanssa ole ollut ongelmia vieraissa paikoissa tai uusien ihmisten tai koirien kanssa tavatessa. Koiria se vierastaa (mikä on ihan suotava ominaisuus), joskus vähän puhkuen, mutta varsin rohkeasti rupeaa kuitenkin tutustumaan. Tämän johdosta ensimmäisissä rokotuksissa ei ollut mitään ongelmaa (paino 5,3 kg), eikä möllikisoissa, joita oltiin Killerillä katsomassa viime viikonloppuna. Ei pelkää Tiitua tai Koopoa, vaikka molemmissa on omat ongelmansa vaan mielistelee Koopollekin sisällä vähän turhan paljon välittämättä aina murinasta. Eivät myöskään veljen sheltit tai tädin cockeri saaneet aikaan kauhuskenaariota. Vitsit, miten tykkään tästä pennusta!

Enne on hieman reipastunut pennun tulosta, vaikka aluksi tuntui kuvittelevan, että pallero häviää, jos sitä kohtelee kuin ilmaa. Neiti ei kyräile niin usein vieraita ihmisiä tavatessaan kuin aikaisemmin. Toisaalta Ennekin on alkanut ääntelemään enemään, mutta haukkuu vain leikkiessään tai huutaessaan pennun kanssa milloin mistäkin mitättömästä asiasta. Häiritsevää se ei vielä ole ja edelleen uskon, että Enne on hyvä roolimalli pienelle vompatille. Isosisko näyttää kuitenkin vielä toivovan, että toinen katoaisi jonnekin ;)

Ennen kanssa on ollut tämä kuukausi melkein täysin lepoa, joten seuraavan vuoden kalenterin ostettuani alkaa seuraavan kevään suunnittelu, että saadaan meidät kolmosiin. Pitäisi noita tokoilujuttuja ynnä muita jaksaa tehdä, mutta jotenkin ei taas siihen saa itseään innostettua varmaankin osittain tuon pennun takia, joka vie kuitenkin aika paljon energiaa.

Aina

"Mikä toi on?"

Ennen mielestä pentu katoaa, jos kohtelee sitä kuin ilmaa.

lauantai 6. joulukuuta 2014

Let's meet Aina!

Eilen oli pitkä päivä, niin en ehtinyt oikein muuta, kun ihmetellä nykyistä elämää ja käydä nukkumaan, jotta jaksaisin seuraavana aamuna herätä. By the way, hyvää itsenäisyyspäivää!

Mitä eilen sitten tapahtui? Aamulla käytiin Ennen kanssa nopeasti hallilla treenaamassa, mutta sitten alkoikin pitkä ajomatka Tampereelle. Pienien välipysähdysten kautta saavuttiin määränpäähämme. Takaisin lähtiessä oli autossa yksi matkustaja enemmän kuin lähtiessä.

Eli esittelyssä uusi perheenjäsen: Aina.


Toinen koira on ollut mietinnässä jo jonkun aikaa. Enne on sellainen koira, ettei se leiki yksin. Viime aikoina koulu on vienyt normaalia enemmän aikaa, minkä on neidistä huomannut, joten on mietityttänyt josko kaverin olemassa olo helpottaisi raskaita yksinolon hetkiä. Minäkään en yksinäni voi tarjota niin paljon leikkiä kuin bc haluaisi (kukaan ei voi), joten toivottavasti tämä helpottaa ja lisää Ennen elämän aktiivisuustasoa. Tällä hetkellä Ee ei ole superihastunut tulokkaaseen, mutta sietää sitä hyvin. Eiköhän se vielä pehmiä, kun Ainalle on opetettu kotilaumassa jo mitä murina tarkoittaa ja pintiäinen osaa varsin nätisti innostaa aikuisia leikkiin.

Miksi sitten Aina? Rodultaan Aina on mudi, jollaisesta olen ollut kiinnostunut pidemmän aikaa. Rotua tuli mietittyä silloinkin, kun olin Enneä hankkimassa. Se ei ole samanlainen ultimate-rotu kuin bordercollie, jota olen aina katsonut ylöspäin ja ihmetellyt kuinka hienoja ja jaksavia kouluttajia niiden omistajat ovat. Olen aina ihaillut bortsujen luonnetta ja ulkonäköä. Niiden omistajia en ehkä samalla tavalla arvosta kuin ennen, nyt, kun itse kuulun niiden joukkoon. Arvostan tietenkin omistajia kuten kaikkia viitselijäitä, huolehtivia ja koiriaan rakastavia omistajia.

Mudi on kuitenkin luonteeltaan sellainen millainen koiran pitäisikin olla. Aktiivinen paimen, iloinen ja leikkisä sekä hieman bordercollieta kovempi ollen kuitenkin ohjaajanöyrä. Yllä oleva video on otettu ehkä minuutti sen jälkeen, kun Aina astui kynnyksen yli uuteen kotiinsa (kertoo jotain pennun luonteesta). Kuten missä tahansa rodussa (myös bc) on myös mudissa erilaisia yksilöitä. Agilitykisoissa on näkynyt "perässä vedettävistä" yksilöistä vauhtihulluihin. Sanomattakin on selvää, että Ainallekin olen alkanut jo mielessäni räätälöidä kisatykin uraa. En kuitenkaan halua aloittaa sen kanssa niin aikaisin kuin Ennen, minkä tähden nyt oli hyvä aika toiselle koiralle, kun Ennessä on vielä paljon kehitettävää (ja tietysti satakertaa enemmän itsessä). Ainan kanssa haluan aluksi keskittyä vain hyppytekniikkaan ja katsoa minkä kokoiseksi pikku-neiti kasvaa ja vasta sitten ruveta kunnolla kouluttamaan kisakuntoon. Totta kai jotain tulee opetettua jo ennen vuoden ikää, koska minä en vain osaa olla kouluttamatta. Yritetään kuitenkin pitää lajin kokonaiskuva piilossa :)

Miksei mudi? Eniten vaikutti mudin poissulkemiseen äänekkyys, jota useissa yksilöissä on. Mudi ei käytä paimennukseen silmää vaan ohjaa eläimiä ruumillaan ja äänellään. Toisaalta on paljon bc:ita, jotka ääntelevät paljon ja sitten on täysin hiljaisia mudeja. Toivon, että osaan kouluttaa tämän yksilön kohtalaisen hiljaiseksi. Agilityradalla en jaksaisi kuunnella jatkuvaa räkytystä. Ehkä pentu ottaa hiljaisesta Ennestä mallia. Toinen syy on mudin epäkätevä koko agilityyn. Rodun säkäkorkeus on juuri medin ja maksin rajoilla. Pientä maksia en missään nimessä haluaisi. Mielestäni on järjetöntä hypyttää koiraa 20 cm säkäkorkeuttaan korkeampaa. Silti. Aina on iso ja jämäkkä pentu (sisko oli melkein puolet pienempi), jonka vanhempien säkäkorkeudet ovat 41,5 ja 46 cm. Eli on hyvin todennäköistä, että tytöstä tulee pieni maksi. Pitää sitten opettaa köyristelemään selkäänsä mitattaessa :) Medikoirahan olisi toiveissa. Ainalle nimittäin tulen opettamaan juoksukontaktit. 2-2:set on nähty ja tehty, joten on uuden haasteen vuoro :)

Ainassa ihastuin sen luonteeseen. Se oli pentueen rämäpää. Kiusasi kaikkia, mutta sai välillä noottia hiljaisemmalta siskoltaan ja uskoi sen. Siinä oli asennetta. Se tuli pusuttelemaan (kuten kaikki kasvattajan koirat, mikä vähän yllätti) ja alkoi sitten järsiä sormia ja oikeastaan mitä tahansa mitä suuhun sattui. Se oli yhtä aikaa herttainen ja varsinainen piru. Sen vanhemmat olivat molemmat avoimia koiria ja isän mh-kuvauksen tulos esitti todisteita siitä, mitä olin rodusta kuvitellutkin. Bortsua pienempi saalisvietti, mutta hieman kovempi ympäristöään kohtaan. Pakko myöntää, että päätös ottaa juuri mudi ja juuri tämä mudi tuli tehtyä nopeasti verraten esimerkiksi Ennen tuloon (joka sekin oli tavallaan puolivahinko:). Päivän ollaan nyt tutustuttu. Aina on rohkeampi kuin Enne oli ja vieläkin ihmisrakkaampi, vaikka raitapaitakin oli sosiaalisin pentu, jonka olin siihen mennessä nähnyt. Aina ei ole moksiskaan suurimmasta osasta kovia ääniä, mutta tietysti pennun kuuluu ihmetellä uutta maailmaa, joten jotain pelottavaakin kyllä löytyy. Se on tarmokas pusukone ja uusista jännistä asioista palautuu todella nopeasti. Ja seuraavalla kerrallahan se onkin jo nähty juttu :) Suuret odotukset on olemassa ja vain aika näyttää miten ne toteutuu. Tietysti eniten toivon tälle tyttöparille pitkää ja tervettä elämää! Kaikki muut täyttyvät toiveet ovat sitten vain luksusta.

"Kyllä mä vielä sun kanssa pedillä nukun."
  
"Hahaa. Tehtävä suoritettu!"

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Nopea talven avaus

Voisi jo sanoa, että on virallisesti talvi, kun on siirrytty joulukuuhun. Lunta ei silti ole kuin ohut hassu kerros maassa. Taas pitkä aika viimeisistä agikokemuksista, mutta yritän nyt alla muistella, mitä kaikkea pientä on tapahtunut.

Ensimmäisenä pitää onnitella Enneä ja sisaruksia, joilla on ollut 2-vuotis synttärit kohta kahdeksan viikkoa sitten (12.10.). Olisi varmasti voinut onnitella jo edellisessä viestissä, mutta piti kirjoittaa oikein kunnolla tästä asiasta, mutta sekin sitten jäi. Ehkä se tulee vielä 5.12, kun Enne on ollut luonani 2 vuotta ja koska silloin elämään tulee pienoinen yllätys ;)

Toinen asia on se, että käytin Een selkäkuvauksissa, missä saatiin selville se outous, mikä lonkkakuvissa näkyi. Eli tytöllä on epäsymmetrinen välimuotoinen lanne-ristinikama. Ei ole vielä mitenkään vaivannut eikä näytä vaikuttavan elämään. Pitää kuitenkin pitää mielessä, koska joskushan se voi alkaa vaivaamaan :(

Tässä on ehtinyt olla myös itse kipeänä ja käydä viikon opintomatkalla Saksassa, jonka aikana enkelityttö oli vanhemmilla hoidossa. Oli kuulemma tehnyt niin oudon tempun ja karannut. Kahdesti. Metsälenkillä oli vain kadonnut ja löytynyt sitten kahden kilometrin päästä tieltä menossa kaupunkiin päin. Toisella kerralla oli tullut läähättäen takaisin pihaan. Voisi laittaa syyksi sen, että edellisellä viikolla olin kipeä, eikä neiti näin ollen kauheasti saanut aktiviteettia. Ja sen, ettei ole ollut ikinä niin kauaa hoidossa. Paitsi, että taisi tehdä katoamistempun lähtöä seuranneena päivänä. En tiedä mikä mielenilmaus sitten ollut kyseessä. Muutenkin oli outoa kuulla, kun tätä sitten mietittiin, että isän kanssa metsässä kulkiessa Enne menee lähinnä omia reittejään, koska minun kanssani ei meinaa jaloista lähteä. Saa melkein potkia tieltä pois. Käy välillä jossain, muttei kauhean kauaksi lähde oikeastaan ikinä. No, onneksi koira oli vielä tallessa, kun tulin kotiin. Ikävä olikin jo ollut :)

Näiden lisäksi käytiin viime sunnuntaina möllikisoissa. Tarkoituksena oli käydä tekemässä varmat kontaktit ja vähän tunnustella pitkästä aikaa kisafiilistä ei niin kilpailuviettisessä tapahtumassa. Kilpailuluokan radalla ei ollut kuin aa, jonka kontakti oli taattua treenilaatua. Ei kai Enne olisi omassa hallissa varastanut. Pitäisi varmaan lähteä muualle mölleihin harjoittelemaan kontakteja ennen seuraavia kisoja. Mikään täydellinen ratasuoritus se ei ollut. Jonkin verran taas tuli ylimääräisiä kaaroksia ja yksi epäselvyyskohta (sukkula ei viitsinyt kääntyä tarpeeksi tiukkaan, jolloin tuli väärälle kädelle), mutta tuloksena silti nolla ja luokan voitto. Saatiin palkinnoksi hierontalahjakortti, joten tyttö pääsee ansaitusti alkuvuodesta hierontaan :)


torstai 16. lokakuuta 2014

Aina ei onnistu, eikä ihan joka toinen kertakaan

Taas tulossa agilitypostaus, mutta kannattaako muuta enää odottaakaan?

Olen unohtanut kertoa, että Enne kävi hierojalla syyskuun alussa. Ei siitä sinällään sen enempää. Ee on kiltti koira, joka heittäytyi heti maahan, kun aloitettiin hieronta. Siellä ilmeni kuitenkin, että oikea puoli ollut jumissa (ja kuka tietää kuinka kauan!). Hieroja sanoi, että moottorin mäntä ja jouset olleet puolitehottomia... Elättelin toiveita, että auttaisi rimoja pysymään ylhäällä ja aluksi huomasinkin, kun Enne hyppäsi paljon kevyemmin sen jälkeen. Ei jäänyt kuitenkin pitkä aikaiseksi, vaan syy on siis lähinnä korkeassa vireessä ja kunnioituksen puutteessa rimoja kohtaan. Toivottavasti nyt on kuitenkin mukavampi laittaa rimoja lakoon :)


Syyskuun lopussa Vitikainen vieraili taas Tehovastuksella ja oltiin siellä sitten mukana. Vieressä pohjapiirros, jonka jouduin itse loppujen lopuksi väsäämään, kun oli jotenkin ihmeellisesti tallentunut koneelle. Alempana videot.

Oli kyllä taas niin kivaa ja erinomaista koulutusta, että oksat pois. Yhden ihmeellisen ohjauksen sai taas harjoitella (pituuden vastakäännöksestä suoraan sokkariin), mikä ei tuntunut yhtään luontevalta. Siinä on pieni hetki, kun et näe minne koira on menossa, eikä tiedä yhtään kerkeääkö vai jääkö alle. Ihmeellisesti kuitenkin toimi joka kerta.

Vitikainenkin meinasi jäädä Ennen "jalkoihin", kun oli peittämässä 9. ja 10. aidan välissä olevaa 3. aitaa (monet koirat kävivät sitä kautta). Enneä ei paljon haitannut, vaikka joku seisoikin edessä. Hyvin mahtui vielä kainalon alta :-D Lopulta tuli hyvin käteen, paremmin kuin odotin, eikä tarvittu ketään itsemurha-aikeista seinäksi eteen. Todella tyytyväinen olin tyttöön. Vimmalla teki hommia ja puomin kontaktit olivat aivan uskomattomat! En tiedä miten se malttoi pysähtyä niihin, vaikka juoksi niin kovaa loppuun asti. Ei se kisoissakaan malta enää pysähtyä, mutta siitä lisää myöhempänä...

En ollut ainoa, joka ihastui tyttöön. Vitikainen kehui kovasti, ja sanoi minullekin, etten ole hullumpi ohjaaja, kun tuli sanottua, etten osaa ohjata :p Alkoi kyselemään, että meinaanko teettää pentuja, ja totta kai sitä varmaan jokainen nartunomistaja jossain vaiheessa miettii. Ennellä oli juoksuhousut jalassa (luulin, että se alkoi tiputtamaan, muttei kuitenkaan!?), mikä oli hyvä, ettei luultu urokseksi. Tyttönen tekee kuulemma töitä kuin miehet, ja vähän jätkämäinenhän se on, koska nostaa jalkaa pissatessa ja heittelee takajalkojaan useinkin sen jälkeen :) Se on hauska tapa, toivottavasti seuraava narttu ymmärtää matkia. Kertoo varmaan myös jostain muusta...?



Jyväskylässä oli kisat 4.-5. päivä, johon olin jo kerennyt ilmottautua, mutta sitten tosiaan luulin, että Ennen juoksut alkoivat. Viikonlopun ajan lilluin jossain masennuksen kaltaisessa, ja maanantaina totesin, ettei juoksut varmasti olekaan alkaneet. Taisi olla maha vain vähän kuralla vai mitä, kun oli vähän nestettä lattialla (en siis missään vaiheessa nähnyt punaista verta). Eihän meillä olekaan ollut narttuja kotona kuin... öö... aina. Joka tapauksessa olin jo tyytynyt siihen, ettei kisoihin mennä ja fiilis koko hommasta lähti. Eikä sitä löytynyt takaisin, vaikka kuinka etsin kivien alta. Tulokset olivat sen mukaiset. Minua ei huvittanut, kaikki Ennen teot ärsyttivät, koira kuumui, minä kuumuin, koira kuumui lisää, ja haukuthan siitä tuli:


Toisaalta opettavainen kokemus. Taas masennuksen syövereissä (eniten masentunut katsojan kommentista sunnuntain agilityradalla) ylös pyrkiessäni piti miettiä mikä kaikki meni vikaan, ja kieriä itsesäälissä. En osaa kouluttaa, enkä ainakaan ohjata niin, ettei kaikki rimat aina lentelisi. Mutta kylläpäs osaan molempia! En ehkä ole suomenmestari (vielä:), mutta ei kukaan ole (anteeksi kliseisen vertaukseni) seppä syntyessään. Enne on superkoira ja minusta tulee superohjaaja, vaikken sitä vielä ole. Tämän vuoksi koitetaan nyt saada formula tekemään kisoissa samanlaiset pysäytyskontaktit kuin treeneissä. Josko keskittyisi taas sen jälkeen paremmin.

Itseluottamusta koiraan ja itseen haettiin Haukkuvaarasta (14.10.), jossa vierailevana kouluttajan sattui juuri käymään Rauno Virta. Itsellä oli hyvä päivä, joten virheet otin vastaan ominani, enkä syytellyt koiraa, koska sille ne syytökset eivät kuulu. Kyllä muuten vaikuttaa paljon millä fiiliksellä on liikkeellä! Jyväskylässä olisin ensimmäistä kertaa ollut mieluummin kotona kuin kisoissa, ja vähän yli viikon päästä siitä olin innokkaana Jyskässä ulkoiluttamassa koiraani. Taas sain hyvän kouluttajan opissa kerätä osaamista sekä varmuutta tekemiseen. Virran ensimmäiset sanat minulle olivat: "Oletteko oikealla kurssilla?" :-D Hyvinhän se rata ensimmäisellä kerralla menikin, vaikkei tietysti nollaa saatu. Sähläsin taas itse menemään :) Sopivasti kehuja ja kuitenkin aina löytyvää ohjauksen parantamista. Eiköhän näillä taas jaksa marraskuu treenata ennen taukoa. Virran koulutuksesta videomateriaalia:



perjantai 26. syyskuuta 2014

Viimeinen "kesä"postaus

Tuli alkukesästä asetettua tavoitteita siitä, mitä kaikkea pitäisi kesän aikana ehtiä tekemään. Tuli onnistuttua enemmän ja vähemmän, ja tästä lisää alempana.

Piti opetella pyöräilemään Ennen kanssa
Aivan varmasti. Hyvä, jos itse jaksoin muutaman kerran käydä yksinään. MUTTA juoksua harjoteltiin senkin edestä. Käytiin tänäkin vuonna Terhin ja Vilin kanssa huskyerkkarissa, josta E:n huonoksi onneksi valikoitui mukaan uudet valjaat (kuva alla). Enne oli ihan poikki päivän jälkeen, vaikkei tehty muuta kuin katseltiin vetomiesten käyskentelyä kehässä. Tuleehan siinä tietysti neidille väsy ;)

Noin levoton oli lähes koko päivän -->
Ihme miten sai pysymään paikallaan.






Vaikka uudet valjaat ei oikein miellyttänyt, niin alkoi kuitenkin vetämään niissä, kunhan oli ensin pelotellut minut siitä, ettei vedäkään. Ja sittenhän muuten mentiin! On alkanut oikein komentamaan minua, eikä normaalilla remmilenkillä voi enää ottaa juoksuaskelia tai luulee, että ollaan hommissa. Ihme kyllä kulkee remmissä edelleen kohtalaisen nätisti.


Parit näyttelyt on kierretty.
Keuruulla 1.6. ja Saarijärvellä hikisen kuumana heinäkuun 26. päivänä. Molemmista Hyvä, eikä siitä sen kummempia hyvähän se on :) Tietysti minun silmään kauniimpi kuin muhkeat näyttelybortsut. Varsin samanlaiset arvostelut, joten taisi olla Ennen show-esiintymiset nyt siinä. H piti saada ja se saatiin.

Siirryttiin kakkosiin!
Sanomattakin selvää :-D Vaikka välillä tuntui olevan mahdottoman kaukana... Nyt ollaankin jo sitten huomaamatta humpsahdettu melkein kolmosiin :)

Ei käyty paimentamassa kesän aikana.
Ja tästä olen erittäin erittäin murheissani. Jotenkin en vain osannut päättää mistä kysellä, minkä lisäksi lähes joka päiväinen ajo Jkl:stä S.järvelle tuskastutti ja väsytti. Illat menivät siis suurimmaksi osaksi autoillessa.

Enne ja Crispy
Paimentamisen vastapainoksi käytiin Vaasassa kaverin luona, jossa tavattiin pieni kissapoju. Crispy oli varsinainen kummastus, jota Enne paimensi ensimmäiset kaksi päivää ja kolmantena tykästyi aurinkokuninkaaseen kokonaan. Jostain syystä kissa ei kuitenkaan innostunut Ennen haukuista ja "näykkäisyistä" leikkimään. Crispy oli kyllä oikein hyvä koirankouluttaja, kun ei pelännyt juuri ollenkaan. Sen verran kuitenkin, että oli erittäin vieraskorea, eikä tehnyt tuhmuuksia meidän siellä ollessa :)



Vaasassa käytiin golfaamassa frisbeellä. Ennelle oli tietysti oma levynsä mukana, eikä mennyt kauaa, kun se tiesi jo sanomatta milloin saa pinkoa perään. Tuli puolivahingossa opetettua myös etsimään golffiin tarkoitettu frisbee. Ja aina etsi minun heittämäni riippumatta siitä missä järjestyksessä kaverin kanssa heitettiin. Kyllä se on erittäin nopea oppimaan silloin, kun haluaa.

Kotona frisbeetä


sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kakkosiin, Kohti kolmosia

Tässä viestissä kertoilen pikaiset kuulumiset agilityn osalta.

Kesäkuun loman jälkeen, kun viisi viikkoa oli kulunut ja kaksi kertaa käyty taas muistuttelemassa agilityn oppeja lähdettiin taas Itä-Suomeen (19.-20.7.). Niinhän se on, että lahjattomat treenaa ja osaamattomat harjoittelee. Kisaviikonloppuun kuului neljä rataa, joista tuloksena lauantaina kaksi voittoa. Toinen ei niin komea nolla (2. LUVA!), sekä vitonen riman tiputtelusta. Juurikin se kohta oli radalla vaikeinta, mutta en sitten kuitenkaan muistanut ohjata sitä. Sunnuntaina ekalta radalta viimeinen kaivattu LUVA höystettynä voitolla. Mikkelissä jaetaan koiranruokaa palkinnoksi, niin ei meidän hurttien tarvinnut ainakaan vähään aikaan nähdä nälkää, kun kotiin kiikutettiin 36 kg nappuloita. Sunnuntaina kisattiin ensimmäinen kakkosluokan kisakin, josta omalla taidollani hankittu vitonen ja neljäs sija. Nyt pitäisi jo oppia olla ryntäämättä kepeille. Tulihan sitä sunnuntain 1. luokassa rikottua taas 5 metrin etenemäkin. Saisipa kakkosissakin ohjattua niin hyvin, että vauhti säilyisi.

Ensimmäiset "oikeat" 2. luokan kisat käytiin elokuun 3. päivä Tuusulassa. Kisoista ei tullut tuliaisia kahden hylätyn vuoksi, jotka päättyivät samaan kohtaan. Ohjaajan moka kuten niin monesti ennenkin... Etelässä käytiin vierailemassa siksi, että lähdettiin katsomaan tädin ensimmäistä cockerin pentua. Enne olisi kerrankin saanut leikkiä niin paljon kuin jaksoi, mutta jostain syystä ei perusta juurikaan pennuista. Käytiin pienessä koirapuistossa, sekä Rajasaaressa, jossa olikin vähän enemmän koiria. Hieno paikka, kannattaa käydä. Tilaakin niin paljon, että varmaan harvemmin mitään rähinöitä syntyy.

Elokuussa käytiin myös seurakavereiden kanssa Kuopiossa. Siellä näytettiin kuinka kovaa mennään... Rimojen kustannuksella (paras etenemä 4,92). Virheitä 10, 5 ja 15. Tästä huolimatta saatiin pieni lohdutuspalkinto sijoittuessamme kolmanneksi ensimmäisellä radalla.

Vähän alkaa ottamaan päähän tuo Ennen huippunopea hyppytyyli, jonka vuoksi vetää tosi usein rimat jalkoihin. Ollaan nyt yritetty kouluttajan kanssa saada koira keräilemään itseään ennen hyppyä, ja keksimään drag racerille jostain myös jarrut. Mistähän ne löytyisi??

Syyskuun alussa käytiin vähän lähempänä kisaamassa. Jattilassa oli meille arvottu lähtönumero 1, joka aluksi pelotti, kun olin kuitenkin ilman avustajaa matkassa, ja koska lähtöjärjestys oli harvemmin nähty maxit-medit-minit. Onneksi oli jonkin verran luokkanousijoita, joten lähtövuoro oli vasta toinen, vaikka ratasuorituksia en kerennyt yhtään katsomaan. Myöhemmin ajateltuna saattaa tuo alkujoukoissa lähteminen olla meille ihan hyväkin asia, koska Enne-elukka ei kerkeä nostamaan kierroksia, kun se otetaan lähes suoraan autosta radalle. Jyväskylän kisat meni siis hyvin: hypäriltä omasta mokasta johtuva vitonen ja 3. sija, sekä aksaradoilta 2xLUVA ja 2.sijat. Eli kakkosista yllättäen melkein nollapotti täynnä. Vähän kyllä jännitti, kun oli kisaamassa nopeita koiria, että jäädäänkö LUVAtta. Mielestäni en ohjaa hyviä nopeita teitä, vaan keskityn vaan rimojen pysymiseen ylhäällä ja puhtaaseen suoritukseen.

Nyt kun on enää yksi nolla ennen kolmosiin nousua, niin pitäisi kääntää ohjaustaktiikka ympäri. Seuraavat kisat siintävät jo edessä päin (luultavasti kahden viikon päästä taas Jkl:ssä), mutta sitä ennen olen ilmoittautunut Vitikaisen Tiian koulutukseen seuraavana sunnuntaina. Saa nähdä mitä Tiia tällä kertaa sanoo härkäpäästä, ja toivottavasti osaa neuvoa tuossa rima-asiassakin.

Toivotamme kaikille valoisia ajatuksia pimeneviin syysiltoihin!



maanantai 30. kesäkuuta 2014

Koko Kesäkuu pienessä paketissa

Pitkä aika taas viimeisestä viestistä. Tällä hetkellä lomaillaan Ennen kanssa agilitystä (huomenna kolme viikkoa täynnä ja yksi viikko pitäisi vielä jaksaa olla säheltämättä!).

Lomaa ennen kerettiin käydä vielä kaksissa kisoissa. Laukaan kisoista (25.5.14) voitto ja kolmas sijoitus, muttei nollia. Oli kyllä taas niin vähällä :p Ihan pieniä virheitä. Meni itelläkin mäkäräinen silmään, mutta onneksi keppien kohdalla, niin ei sen takia tullut virheitä :D


Laukaan kisoista seuraavana viikonloppuna käytiin Keuruulla näyttelyssä (1.6.). Ennellä oli vanha herra Dusty the Malamuutti mukana näyttämässä miten pitää käyttäytyä. Molemmat olivat hienosti. Dusty sai sertin! Ennellä ei ollut yhtä lahjakasta kroppaa, joten H:n kanssa poistuttiin kehästä. Se oli juuri se mitä me tarvittiinkin. Ensimmäistä kertaa esitin koiran ikinä, ja onneksi oli ihana tyttönen, joka pyrki vain tokon perusasentoon ja omasta mielestään liian kauan seisomista tarjottuaan laskeutui aina täydellisesti jalkoja liikuttamatta maahan :) Kuulin tuomarinkin naurahtavan.

Arvostelu kokonaisuudessa:
"Hieman kevyt ja raajakas kokonaisuus. Kevytpiirteinen, pitkä pää. Kookkaat korvat. Oikea purenta. Kaunis kaula ja ylälinja. Riittävä rintakehä. Luusto voisi olla vankempi. Hieman lyhyt ja pysty olkavarsi. Riittävä takakulmaus, korkea kinner. Liikkuu takaa ahtaasti, edestä löysin kyynerpäin. Kevyt sivuliike. Häntä nousee liian korkealle liikkeessä."

Olen huomannut itekin, että liikkuu ahtaasti takaa ja hännän asentohan on kanssa ollut tiedossa. Ja korvathan sillä on ihanan isot! Kuulee käskytkin paremmin kun on vielä pystyt :) Kun en mitään koirista ymmärrä niin suurin osa tietysti ihan uutta tietoa. Kaippa se kehittyisi, kun kävisi vaan tarpeeksi katselemassa näyttelyissä muita koiria. Mielestäni Enne oli kuitenkin kaunein ;) Muut olivat liian pieniä ja karvaisia.






















Kiitos Terhi kuvaamisesta!

Keuruun jälkeen suunnistettiin kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Juvalle, josta lähdettiin sunnuntaiaamuna Mikkeliin KK-99 järjestämiin kisoihin (8.6.). Ja viimein kauan odotettu luva kirjattiin kisakirjaan! Ei luva-ratakaan mikään täydellinen ollut. Pientä väärinkäsitystä kolmanneksi viimeisellä esteellä...

Toisella radallakin melkein luva, jostain syystä Enne ei suostunut menemään ekalla yrittämällä keinua loppuun. Pitää laittaa kokemattomuuden piikkiin, osaahan se keinun ei kannata mun huolestua ja tehdä siitä suurta numeroa. Molemmilta radoilta kuitenkin voitto ja kaksi suurta ruokasäkkiä kotiin viemisiksi.


Mikkelin kisojen jälkeen piti aloittaa tauko, mutta tiistaina käytiin vielä säheltämässä jotakin hallilla. Osa syy taukoon oli se, että Enne on tehnyt hyvin töitä (ja tekisi varmasti ikuisesti, jos antaisi) + agilityn sm-kisat olivat seuraavana viikonloppuna, eli omiin kisoihin ei voisi lähteä kuitenkaan. Uudella entistä terävämmällä innolla aletaan treenaamaan sitten tulevaisuutta varten viikon-puolentoista päästä. Seuraavat kisat luultavasti taas Mikkelissä 12. tai 19. päivä. Luultavasti menee tuohon jälkimmäiseen.

Tulevaisuuteen kuuluu lisää jännittäviä aksakisoja, Saarijärven suuri Kaikkien Rotujen Näyttely (haetaan nyt se toinen H :) ja mahdollisesti myös tokokisoja, jos kantti kestää lähteä koittamaan. Meidän seura järjestää möllitokon 10. päivä, joten yritän sinne saada itseni tungettua. Yritän myös laittaa tokoiluvideoitakin, kunhan saisin vain kuvattua (ja myös muuta!?!). Ostin sm-kisoista vihdoin metallisen noutokapulan ja pakko kehua, että Enne osaa jo aika hienosti hakea sitä! Se on hyvin fiksu ja herkkä neiti :)



Lenkillä perjantaina 27.6. kaikkien hurttien kanssa.

Ennellä ollut viime aikoina "kivaa" (ja ei), kun muutin takaisin vanhempien luokse.
Nyt saa olla sitten koirakavereiden kanssa päivittäin.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Kesän avaus

Koivujen lehdet on ihanan vaaleanvihreät, ja viimein on lämmintäkin (eilen 20 astetta, joka ei kylläkään tuntunut niin mukavalta jalisharkoissa)! Tänään käytiin aamulla Ennen kanssa heittämässä kesän ensimmäiset frisbeet ja tekemässä uintikiekat (minä en kyllä uinut). Tyytyväinen koira tuli aamulenkiltä kotiin. Vähän meillä on tuon liitokiekon nappaamisen kanssa harjoittelutarvetta. Itekin voisi opetella heittämään, niin voisi helpottaa asian etenemistä :)

Nyt on se aika vuodesta, kun suunnittelee kesäksi kaikenlaista. Mulla ei ole tapana tehdä uudenvuodenlupauksia vaan yleensä juuri tähän aikaan vuodesta tulee ajateltua, mitä kaikkea lupaa kesällä tehdä. Nyt on sellainen tunne, että kyllä tänä kesänä urheilen paljon, mutta loppujen lopuksi siinä käy niin, että töitten jälkeen jaksaa tehdä yhtä vähän kuin koulupäivienkin. Onneksi sain kuitenkin niitä töitä, kun viikko sitten tuntui vielä siltä, että istun katuojassa tämän kesän!

Kaikesta toteutumattomuudesta huolimatta seuraavaksi seuraavan kesän tavoitteet mielivaltaisessa järjestyksessä:

Opetellaan Ennen kanssa pyöräilemään.
En ole ollut vielä varma haluanko opettaa Ennen juoksemanaan pyörän edessä vai vierellä. Tänään päätin sitten lopulta, että kyllä koiran on juostava nätisti vierellä, koska se on luultavasti helpompaa kaikin puolin. Tietämättömyydestä huolimatta olisi pohjatyötä voinut jo tehdä, mutta tänä kesänä se viimein aloitetaan.

Noustaan agilityssä kakkosiin!
Varmaankin se meidän päätavoite. Nyt kun sai töitä, voi olla rahallisestikin ihan mahdollista :-p Lisäksi Pieksämäen kisojen pahamaku on saatava pois, ettei synny kisakammoa, joten seuraaviin kisoihin pakkoilmottauduttu. Eli Laukaan 25. päivän kisoista saa luultavasti lukea seuraavassa viestissä.

Käydään parissa näyttelyssä.
Tulee tapahtumaan. Meidän ekoihin näyttelyihin on jo ilmottauduttu. Nokka kohti Keuruuta 1.6.! Ennen kehäkäyttäytyminen varmasti superb, vaikka ollaankin vähän harjoiteltu. Näyttelyiden tavoitteena onkin vain hakea se hyvä, että saadaan likasta sitten joskus aksavalio.

Käydään paimentamassa.
Viime vuotinen pentutapaaminen oli todella mukavaa tekemistä johtuen varmasti osittain myös hyvästä seurasta. Tänä vuonna olisi tarkoitus päästä edes kerran Ennen kanssa lampaille katsomaan josko siitä voisi ihan oikeasti tulla paimenkoira (käytännössä ehkei vielä, raha ym. asiat huomioiden).

Siinä olikin keskeisimmät koiratavoitteet, lisää listataan, kun ajatus kulkee eteenpäin :)

Kerrankin vähän lyhyempi päivitys. Johtuu varmaan siitä, että läväytin aivoni pihalle edellisessä viestissä :)

Kisajännitystä x2

Yllättävää. En jaksanut kirjoittaa tänne kisojen jälkeen.

Meidän ekat viralliset kisat oli tosiaan Jyväskylässä 24.4., jossa suoritettiin agility- ja hyppyrata. Ensimmäisenä piti tietysti unohtaa ottaa naru mukaan, eihän tollaset metsäläiset sellaisia tarvitse. Muistin sitten puolessa välissä matkaa, että kotiinhan se jäi. Onneksi matkaan ei mene yhteen suuntaan kuin sellaiset 20-30 minuuttia, että ehdittiin vielä kääntyä takaisin. Kyllä ärsytti ja haukuin itseni monta kertaa matkan aikana.

Ratoihin olen erittäin tyytyväinen edelleen. Nollia ei tullut, mutta yhteistyö sujui. Ainakin radalla. Radan ulkopuolella Enne oli niin kauan nätisti kunnes tajusi, mitä hallissa tehtiin. Koira näytti hassulta, kun se ihmetteli, että mikäs meno täällä on. Ekan radan jälkeen ei sitten kuunnellut radan laidalla oikein mitään, hyvä jos tohti leikkiä. Komensi innokkaasti radalla haukkuville koirille (tai minulle), että rata on vain hänen ja hänen pitää päästä jo töihin.

En myönnä, että olisi kauheasti jännittänyt, mutta radalla huomasi, että jännitys näkyi jatkuvana kehumisena. Ennekin hämääntyi tästä käytöksestä ja luuli, että kontaktit kaatuvat alta. Meni sitten keinun ja puomin harvinaisen varovasti. Ei ollut vaikea rata, mutta luottamus itseen ja koiratuntemus tuntuivat kadonneen rataantutustumisessa. Onneksi edellisenä päivänä olin päättänyt, että kisojen ensisijainen tavoite oli nähdä miten Enne käyttäytyy kisahälinässä, ohjata säheltämättä ja valita radalta yksi kohta johon todella keskittyy.

Rata meni sitten näin:
Vähän tietysti ekan riman pudotus harmitti. Ahne-Enne yrittää hypätä aivan liian kaukaa...

Hyppyradalla ajattelin tulevan ongelman keppien jälkeen, kun piti ehtiä koira ohjaamaan suoran putken jälkeen aidalle. Otin sitten etumatkaa kepeiltä, mutta etumatkani vuoksi epäilen, että Ennelle tuli kiire perään, josta riman pudotus. Ensimmäinen rimahan oli pudonnut esteellä 4, josta myöhemmin videolta analysoidessani huomaan, että olin koiran edessä, eli vähän väärin ohjattu.


Video:



Radoissa oli kuitenkin niin paljon hyvää (esim. superhienot kepit), että muutamat pudotukset eivät paljoa painaneet (hitusen ehkä kuitenkin:). Lisäksi hyppyradalla päivän paras etenemä 5,22 m/s (käytiin illalla 3. luokan kisoissa, joissa veli kisasi, niin tuli tarkistettua päivän kaikki etenemät). Ja tuosta olisi vielä kurveja voinut ottaa poiskin, jos osaisi vain ohjata :-p


Kisajännitys 2

Jyväskylän kisojen jälkeen ilmottauduin seuraavan lauantain (3.5.) Pieksämäen kisoihin, mikä tuntuu jälkikäteen virheeltä. En ollut kerennyt viikolla keskittyä kisoihin yhtä hyvin kuin edellisellä kerralla, en ollut miettinyt tavoitteita kuin että samat kuin edellisellä kerralla, eikä jännittänyt edellisenä iltana yhtään. Tunne oli lähinnä lattea, "mennään nyt suorittamaan parit radat"-tyyppinen fiilis. En tiedä oliko tämä syynä täydelliseen epäonnistumiseen, vai oliko syynä ensimmäisen radan omaa tyhmyyttä otettu hylky, mutta kaksi viimeistä rataa tuntuivat täysiltä katastrofeilta. Enne ei tuntunut kuuntelevan, eikä yhteistyöstä ollut tietoakaan. Ensimmäistä kertaa tuli tunne, etten edes halua tehdä koiran kanssa yhteistyötä (lähinnä agilityssä, tokossa on itse niin peukalo keskellä kämmentä, että vaikka koiran virheet johtuvat omasta epätäydellisyydestä, niin jossain vaiheessa vain kyrsiintyy siihen, ettei koira tajua, mitä siltä halutaan, vau mikä koirankouluttaja...). Kolme hylkyä siis haettiin Pieksämäeltä. Meidän hienot kepitkin oli ekaa rataa lukuunottamatta ihan kuraa, mikä ehkä vaikuttaa siihen minkä vuoksi ei mitään hyvää meinannut löytyä koko päivästä. Loppu viikonloppu menikin masentuneena telkkaria katsellessa. Ennekin huomasi huonon mielialani, vaikken sitä koiraan purkanutkaan. Katsoi aina varovasti koirat luimussa ja lähestyi jotenkin anteeksipyytävästi. Huoh, kyllä tuntui sillä hetkellä, että haluan jättää koko leikin kesken.

Video tapahtuneesta:



Listasin sitten väkipakolla kolme hyvää asiaa meidän radoista:
- Ensimmäinen rima ei tippunut millään radalla (johtuneeko siitäkin, että rimat olivat vain 55?)
- Pidin pääni toisella radalla ja otin hylyn korjatakseni aan virheellisen alastulon (onko tästä sitten hyötyä tulevaisuudessa, niin sitä väitetään)
- Enne hyppäsi hyvin muurin viimeisellä radalla (+ olin ennen koiraa maalissa, onko sitten hyvä asia vai ei?)

+ Eka rata meidän normaalia yhteistyötä, hyvät ja nopeat kontaktit, eikä kepeilläkään virhettä.

Jälkikäteen huomasin myös, ettei viimeisestä radasta tullutkaan hylkyä, mutta suoritus oli kyllä hylyn arvoinen, ettei se vaikuta oikeasti mihinkään.

Sitten vielä nopeasti:
Käytiin kasvattajatapaamisessa viime lauantaina (10.5.), jossa ideana oli tokoilla. Tokoilu on maistunut vähän puulta viime aikoina, mikä varmasti näkyy edellisissä viesteissä. Nyt on sitten jonkinlainen himmeä tokoiluintokipinä sitten syttynyt, kun sai taas neuvoja fiksummilta ohjaajilta :) Muutenkin meininki oli rentoa, ja siis aivan erilaista kuin siinä tokoryhmässä missä kerran kävin ja jossa oli tarkoitus alkaa käydä säännöllisesti. Nyt tuntuu ihan mahdolliselta, että joskus (kaukaisessa tulevaisuudessa) voisi käydä kisaamassa tottelevaisuuttakin. Vielä on kuitenkin jonkin verran pitkä matka, vaikka ehkä alokasluokan liikkeet jotenkin hapuilevasti osataankin. Pitää yrittää laittaa tänne välillä muitakin kuin aksavideoita...

torstai 24. huhtikuuta 2014

Valmennus ja pientä kisajännitystä

Ensimmäisenä se tärkein eli mites se Vitikaisen koulutus meni. Meillä oli pienessä hallissa kaksi treeniporukkaa, joista toiset treenasivat keppejä ja kontakteja ja meille rataharjoittelijoille oli 36 esteen hyppyrata (ratapiirros vasemmalla). Tuli käytyä rata läpi vain pariin kertaan, enkä sitten muistanut edes sitä vähää, mitä piti tehdä. Tehtiin Ennen kanssa tietysti rata pätkissä. Todella hyödyllinen treeni! Varsinaisesti ei siinä mitään suurempia ongelmia ollut, lähinnä vain oma liikkuminen on ongelmana, kun välillä liikun liian hitaasti ja toisinaan taas liian nopeasti. Oma tehtäväni on oppia lukemaan paremmin rataa (mikä on tietysti itsestäänselvyys). Kysyin lopussa kouluttajalta, mitä mieltä hän on Ennen rimojen pudottelusta, mutta ilmeisesti ei sillä kerralla ollut rimoja tiputellut normaalia enempää. Käski kuitenkin nostaa rimat jo 60 cm, kun koira on jo puolitoista vuotta. Minusta Enne on vaan niin pieni, että en haluaisi kuluttaa sitä hypyttämällä niin isoja. Ollaan kuitenkin nyt parina viime treeninä nosteltu rimoja ylemmäs, enhän mä voi sellaisen auktoriteetin neuvoa sivuuttaa. Muuta kommenttia Ennestä oli, että on erittäin lupaava ja hyvällä tavalla "hullu". Kohtalaisen kova ohjattava, joka ei anna anteeksi virheita, ja joka työskentelee raivolla  :-D En olisi itse osannut sanoa paremmin.

Alla videot koko valmennuksesta.








Ollaan yritetty vähän petrata tokoilun ja temppujen saralla. Toisaalta se on jäänyt tosiaan melkeinpä yritykseksi. Tokoilu ei vaan ole meidän juttu, ja koen haastavaksi palkata lelulla temppuja opeteltaessa. Enne ei jaksa keskittyä. Sain viimein kokeiltua kissanruokaa, enkä huomannut koirassa mitään kovin suurta ihastumista. Meidän muut koirat olisivat varmaan jo kiivenneet puuhun sen herkun perässä. Paitsi tietysti Koopo, joka kiipeäisi varmaan muutenkin, jos vain keksisi pyytää. Osalta varmaan näissä on sekin, ettei tokoilun ja temppujen opettaminen ole niin luontaista ja innostavaa itsestäni, joten eihän koirakaan silloin ymmärrä mikä idea niitä on tehdä. Osaahan Enne jo kuitenkin varmasti enemmän kuin perus-sohvakoirat, joten ei tässä ihan metsään olla menty. Yritetään nyt vain petrata tässä asiassa edelleen.

Eilen käytiin taas kävelemässä Haikanniemessä, jossa harjun molemmin puolin kimmelsi vesi. Oli erittäin hieno ilma: aurinkoinen ja hieman tuulinen. Vesipeto olisi tietysti halunnut uimaan, mutten ihan vielä anna lupaa. Muutenkin oltiin menossa sen jälkeen jalkapalloharkkoihin, jonka ajan Enne joutui odottelemaan nätisti autossa. Pitäisi saada tytölle kaveri, kun ei musta ole sitä juoksuttamaan metikössä. Koirakaverin kanssa saisi kisailla vapaana, mutta pelkän omistajan kanssa ravataan vaan edellä ja pysähdytään jossain vaiheessa odottamaan, kun se sieltä yrittää raahautua perässä. Vielä joutuu kuitenkin muutaman vuoden odottamaan, että on elämä järjestyksessä toiselle koiralle. Itse en ole sitä mieltä, että kaksi koiraa menee siinä missä yksikin.

Agilityssä ollaan nyt ilmottauduttu ensimmäisiin kisoihin ja lauantaiaamuna nokka kohti Jattilaa! Painajaisia on tullut nähtyä, mutta päivänvalossa nämä "enneunet" eivät pelota. Edellisellä kerralla oli jotain ongelmia aalla, ja ongelmat jatkuivatkin pari viikkoa, mutta kiltillä asenteella ja palkkauksella syntyi tulosta ja tämä ongelma on historiaa (toivottavasti pysyykin siellä). Kaikki palaset on kuitenkin suhtkoht kohillaan, joten ei meillä pitäisi lauantaina mitään hätää olla kunhan vain oma pää kestää. Vai kestääkö?

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Pääasiassa taas aksaa ja Ennen hehkutusta :)


Niin se kevät ehti vain tänne tupsahtaa ennen kuin jaksoin taas ruveta väsäämään jonkinlaisia kuulumisia. Erittäin huono talvi tänä vuonna, kun ei jäälläkään kerennyt kovin monta kertaa käydä pyörähtämässä. Kuopiossa kerran, Vertaalassa pari kertaa muiden koirien kanssa ja Saarijärvellä ei taidettu käydä kuin kahdesti (joista toisella kerralla opeteltiin jättämään rauhaan jäälle heitellyt särjet:). Viime vuonna lupasin pikkupennulle, että seuraavana vuonna mennään kiertämään sitten oikein pitkä lenkki, niin saa juosta kyllästymiseen asti vapaana. Eipä käyty, mutta toivon, että on totta, etteivät koirat osaa harmitella sitä mistä ovat jääneet paitsi...

Tekstiin mitenkään liittymätön kuva :) Enne melkein 1,5 v.


Ennen toiset juoksut alkoivat 17.3.eli tasan 9 kuukautta ensimmäisistä. Jos tyttö on yhtä täsmällinen seuraavien kanssa, niin Joulun saa viettää verisiä housuja pesten. Hassua on ollut huomata, miten Ennen mieliala on vaihdellut juoksujen aikana. Viikkoa ennen vuodon alkamista neiti oli kauhean herkkä, ja siinä vaiheessa tuntui, ettei keinun opettamisesta tule mitään. Mutta. Samana päivänä kun vuoto alkoi käytiin treeneissä ja Enne oli täydessä tulessa! Keinu mentiin sinä päivänä ekaa kertaa ilman helpotuksia : D Ja nythän se sen osaakin. Tullut myös todistettua, että juoksut on enemmänkin urosten kuin narttujen ongelma. Ei Enne ainakaan ole yhtään tottelematon tai yritä päästä käymään vieraissa. Vähän äkeämpi siitä on kyllä tullut toisia koiria kohtaan, painosanalla vähän.

Tokoilu on "vähän" taas unohtunut, kun agilitykisavalmius on ollut niin lähellä. Tällä viikolla olen sitten vähän yrittänyt muistutella taas näitäkin asioita kuten myös temppuja. Lähinnä harmittaa, kun liikkeestä maahan ei enää meinaa onnistua ollenkaan. Pienenä Enne osasi sen niin hienosti, sitten opeteltiin liikkeestä seisomista, ja nyt tarjoaa aina seisomista, vaikka käskysanatkin on ihan erilaisia. Kai se treenamalla sitten kuitenkin selkeytyy. Koulutusta hieman hankaloittaa se, ettei Ennelle meinaa edelleenkään oikein kelvata herkut, tai ainakaan se ei näytä niistä kauheasti nauttivan. Nyt on tajunnut sen hienouden, kun koiraa voi palkata myös herkuilla --> menee muuten paljon vähemmän aikaa ja energiaa. Tuttu ehdotti, että kokeilisin kissanruokaa, koska se on todettu sellaiseksi ihmeaineeksi, ettei mikään koira sitä pysty vastustamaan. Purkki on hankittu, mutta kokeiltu ei vielä olla. Tarkoitus olisi kuitenkin testata tässä joku päivä...

Tänään aamulla käytiin aamulenkillä metikössä, jossa ensimmäistä kertaa yritin aktivoida koiraa piilottamalla ruokaa sammaleeseen tai mihin nyt vain keksinkin. Liekö herkut olleet pahoja (omaa ruokaa, söi aamupalan samalla:), koska ei näyttänyt erityisen innostuneelta. Tai sitten siihen pitää vain totutella. Kaikki nappulat kuitenkin etsittiin, mitkä oli varvikkoon joutunut. Tätä kokeillaan uudestaan. Olisi niin kiva, että koira saisi etsiä ruokansa, niin saisi aamuisin edes vähän käytettyä energiaansa ennen kuin joutuisi jäämään yksin kotiin. Eihän Enne enää mitään pahaa tee, että tavaroiden takia ei tällaista tarvitsisi tehdä. Tosin kaikki tavarat on kyllä jo koiransyömiä ja ns. kaatopaikkakamaa :)

Enne on nyt viimein päässyt harrastamaan vetojuoksua. Kahdesti ollaan käyty juoksemassa pidempi lenkki (n. 12 km) ja tällainen onnistui ihan yhtä hyvin kuin lyhyemmätkin juoksupätkän, joita ollaan harjoitusmielessä tehty. Enne pitää juoksemisesta, eikä sitä varsinaisesti vetämiseen tarvinnut opettaa, vaikka pannassa kävellessä ei saakaan vetää. Raitapaita tajuaa jo, että valjaissa on ihan eri meininki kuin pannassa. Ei alkumatkasta kävellessäkään tee muuta kuin nenäpitkällä vetää eteenpäin. Kova kiire sillä on, mutten osaa sanoa minne :) Suurimman osan ajasta veto on myös hyvin tasaista, vaikka joustoa ei meidän systeemissä vielä olekaan. Pitäähän se tietysti hankkia, kun on rahaa. Tyttö osaa myös nuuskia ja pissiä vain silloin, kun pidetään kävelytaukoa. Pari kertaa sitä on tietysti joutunut kannustamaan mukaan, mutta ei ole niin itsepäinen kuin Koopo, joka paskalle jäädessään myös jäi. Ei sitä vetämälläkään saanut pois. Seuraavaksi pitää opetella kulkemaan pyörällä, mutta saa nähdä mitä siitä sitten tulee, kun laiskana en ole jaksanut tehdä yhtään alkutyötä. Juoksu riittää meille tähän hätään.

Seuraavana lauantaina on viimein Vitikaisen koulutus! Mä en ole ikinä ollut missään "koulutuksissa", vaikka viikkoryhmässä olen treenannut melkein seitsemän vuotta melkein tauotta. Eli pakko myöntää, että ihastuttaa ja jännittääkin. Tietysti tavoitteena on ottaa niin paljon neuvoja ja ideoita vastaan kuin vain pää kestää. Ja vitsit miten ylpeä mä olen mun formulastani! Ennen kanssa ollaan treenattu nyt maksimuurikin (jota se ei pikku koirana vielä hyppää takaakiertona, mutta yrittää aina parhaansa!), joten me ollaan ihan kisavalmiskoirakko! Tällä viikolla kävin kylläkin tekemässä ratatreenin, jossa aa:n alastulo tuotti ongelmia. Koira jäi aa:n korkeimmalle kohdalle, ja se piti pyytää alas. Onneksi huomenna on ainakin vielä treenit ja sitten jos siellä näyttää olevan ongelmia, niin viikolla pidetään yhdet lyhyet aa-treenit. Yritän kuitenkin antaa mahdollisimman paljon lepoa, että Enne olisi sitten parhaassa kunnossa sunnuntaina.

Edellä mainittu ongelma keskiviikon treeneissä. Sinne jäi ja alas tuli vasta minuutin-parin päästä.
Opin tänään uuden jutun: tänne voi laitta videoitakin! :) Alla keskiviikon ratatreeni, aa:lla näkyy jo ongelma, mikä tämän radan suorittamisen jälkeen muuttui pahempaan, kun otettiin aa:ta irtona. Huomatkaa radalla aa:n jälkeinen täydellinen "mikälie"! Paremmin ei olisi voinut kääntyä!



Tämän viikon keskiviikkona oli juhlapäivä: kuukausi ennen ensimmäisiä kisoja (mahdollisesti)- päivä :) Koira on kyllä jo paketissa, kuten edellä on pariinkin otteeseen huomautettu, mutta saa nähdä miten koulu (ihan niin kuin välittäisin) ja oma psyykkinen puoli on sitten, kun on aika ilmottautua. Eipä mitä. Pakkohan se on kisoihin mennä, niin kuin on agilityn vuoksi alettu vuoden alusta käymään salilla ja juoksulenkeillä (jalkapallosta, kun oli taukoa...). Kaikki se "vaiva" jonka tämän lajin eteen laittaa, niin ei sitä voi nyt (vielä ainakaan:) tehdä turhaksi. Velikin sai sheltilleen ensimmäisen hyppysertin viime viikonloppuna. Kyllähän mekin siihen pystytään!! Jos ei vielä, niin opitaan enemmän, hiotaan enemmän tekniikkaa, hankitaan parempi kunto, pidetään enemmän hauskaa, niin kyllä sitten jossain vaiheessa tulee tavoitteet saavutettua!!

Tähän mahtipontiseen lauseeseen on hyvä lopettaa : D





perjantai 7. helmikuuta 2014

Kuopio, Tre, koti ja möllit

Kuopion reissu sujui onnistuneesti! Käytiin treenaamassa aksaa lämpimässä sisähallissa ulkolämpötilan ollessa -20 astetta. Siellä oli rata valmiina, niin treenattiin sitten sitä. Ennen kanssahan on vielä niin paljon treenaamista, että melkein minkälainen rata tahansa kelpaa meille. Tavoitteena olin kuitenkin päättänyt treenata keppejä, kun kerrankin oli apupalkkaaja mukana. Ja on kyllä sanottava, että tämän jälkeen usko likan keppeihin nousi. Teki niin hienon avokulman että! Muutenkin oli tietty kivaa. Välillä oltiin molemmat koirakot radalla, muttei ne oikein edes tajunneet, että kaverikin oli radalla :) Keinun meinasin taas möhliä, mutta onneksi muutamalla toistolla sain sen sellaiseksi kuin olikin... Tyhmä minä...
     Seuraavana päivänä käytiin jäällä, jossa Enne sai kyllä irroitella (melkein) tarpeeksi. Viima ei jaksanut leikkiä loputtomiin, vaikka takaa-ajo alkoikin hyvin. Pitkään ne leikkivät, osittain siitä syystä, että Enne antoi vähän tasoitusta ja antoi toisen välillä saada kiinni. Ennen laukka oli lähinnä iloittelevaa pomppulaukkaa kuin kiitoa :) Hirevän kylmä ja kaunis päivä, joten ihania kuvia tuli monta sormien jäätymisen kustannuksella.

Joutsenkaula

Taistelevat koppelot

Lumiriemua


Kuopion reissun jälkeen oli vuoro lähteä seuraavana viikonloppuna sitten Tampereelle Siirin ja Hannibalin luo. Edelleen oli hirmu kylmä, mutta erittäin kaunista oli ajaa kimaltelevissa maisemissa. Siirin luona koirajuttuja oli lähinnä vierailut koirapuistossa ja eläinkaupassa (Enne muuten painaa tällä hetkellä 16,5 kg). Joskus aikoinaan, kun Tiitu sai kettusyyhyn luultavasti koirapuistosta vannoin, etten enää koskaan käy niissä, mutta eihän sitä voinut pitää, kun parhaimmillaan on hyviä sosiaalistamispaikkoja. Huonoimmillaan taas sitten eivät... Ennellä on aina tapana ensin pitää vähän puoliaan ja murista ja näykätä uuden tuttavan läheltä, mutta parin minuutin jälkeen rupeaa jo leikkimään. Varmaan epävarmuuttaan näyttää kaapin paikan, kun tunkevat naamaan kiinni. Muutenkin ilmeisesti on vähän epävarma näissä tilanteissa, vaikka kuitenkin tykkää saada uusia leikkikavereita. Hannibal on paljon rennompi, mutta lopulta se jää kakkoseksi, kun isot koirat unohtaa sen ja alkaa leikkiä Ennen kanssa. Tulee vähän paha mieli, kun katselee kuinka se yrittää leikkiä koirien kanssa, jotka ei edes huomaa sitä :( Mutta se on sitkeä pikkukoira, joka ei jostain syystä halunnut enää leikkiä ihanan tyttökoirani kanssa.

Ihana huomata kuinka kontaktihakuinen Enne on, kun totteli koirapuistossa niin hyvin. Välillä se ei kyllä tehnyt muuta kuin tuijotti mua, eikä tajunnut leikkiä ja juosta muiden kanssa, mikä harmitti siinä mielessä, että kun kerrankin olisi ollut mahdollisuus. On se kyllä kiva, että pentupentuvaihe on ohi, eikä tarvitse enää käyttää kekseliäisyyttä miten saisi koiran kiinni :) Eräs mäykin (7 kk) omistaja lässytteli siellä koiralleen ja yritti ottaa sitä kiinni melkein koko sen ajan, kun se oli siellä meidän kanssa samaan aikaan, mikä oli ehkä noin 5-10 min. Me oltiin sitten jo lähdössä, niin mun ei tarvinnut kuin kutsua Enneä ja laskea pantaa, niin kohta oli koira remmissä :) Huomautettakoon, ettei Siirilläkään juuri sen kauemmin mennyt. Lähdettiin sitten pois, eikä jääty katsomaan kuinka kauan vikkeliä mäykkejä joutuu metsästämään.

Tampereelta tultiin pois lauantai-iltana, ja sunnuntaina oli luvassa möllikisat. Ajattelin, että uskaltaa mennä jo Ennen kanssa maksiluokkaan, kun tämänkertainen tuomari oli luvannut, että tosimölli- ja mölliluokassa estekorkeus on vain 45 cm. Hyppäähän se treeneissä jo 50, mutta tahtoo huonoina päivinä vaan vedellä kaikki alas. Molemmissa luokissa tuli hylyt, mutta tietysti minun virheistä, Enne oli mahtava! Osasi pöydänkin, vaikkei olla harjoiteltu sitä kuin ulkona kivillä ja sellaisilla. Omasta luottamuksen puutteesta johtui, että sai pöydältä vitosen, kun sanoin sille "odota", kun oli hyppäämässä. Kilttinä koirana tietysti ei hypännyt vaan kääntyi takaisin, mistä tietysti piti sitten selitellä sille kirkkaalla äänellä, että oikein teki. Varsinainen hylky tuli tällä mölliradalla siitä, että loppu oli melkein sama kuin tosimölliluokassa, mutta yhtä estettä ei menty, mutta tottumuksesta ohjasin koiran sitten putkeen. Eli todellakin ohjaajan virhe! Mutta todella tyytyväinen olin kisakokemukseen. Koira hyvä, ohjaaja huono :-D Seuraavana päivänä katselin sitten tuloksia netistä, niin Enne oli tosimölliluokassa viisi sekuntia nopeampi kuin seuraavaksi nopein, ja mölliluokassa viisi sekuntia huonompi kuin nopein (ollen kuitenkin toiseksi nopein). Mutta ottaen huomioon, että mölliluokassa hävittiin kolmosissa kisaavalle koirakolle ja että mä pysäytin koirani puomilla kohtalaisen pitkäksi aikaa ja pöydällä tuli se kielto ja lopussa vielä yksi ylimääräinen putki, niin pakko kyllä sanoa, että nopeudessa oltaisiin voitettu, vaikkei taidossa ihan vielä :)

Agilitystä vielä sen verran, että Ennen keppitekniikasta ei tullut kauhomista, vaikka koetin sitä jossain vaiheessa vahvistaa. Moottori löytyi yhtäkkiä (kirjaimellisesti! yhdessä treenissä menikin paljon nopeammin kuin edellisissä), joten ajattelin, ettei tekniikalla sitten väliä. Vauhtiahan me tässä halutaan, ja tämä vauhti sopii oikein hyvin :) Vähän mennyt kepit huonompaan suuntaan, kun yksin treenatessa on se huono, että ei ole apupalkkaajaa, niin tullut pari kertaa palkattua väärästä. Ykkösluokan kepeiksi ne kelpaa, mutta kakkosiin pitäisi sitten hioa kulmia ym.
     Rengas menee jo sujuvasti ja maxi-pituuden hoidin alta pois yhdellä treenikerralla, mitä tietysti pitää tehdä vielä, mutta ykkösissä ei pituudelle nyt mitään ihmeitä tarvita, kun vain hyppää yli. Suurin ongelmahan siinä oli se, että Enne hyppäsi pituuden aivan liian aikaisin. Ponnareilla tuntuu kaikki hoituvan kuin itsestään.
     Joten siis tällä hetkellä keskitytään eniten keinun opettelemiseen, koska siinä on suurin työmaa. Mä en vain osaa opettaa sitä. Enne "pelkää" edelleen sitä, kun se lähtee alta. Olen kuitenkin mennyt asiassa eteenpäin, koska en näe järkeä junnata paikoillaankaan, kun se ei miksikään muutu. Tehtiin tämän viikon keskiviikkona sellaista, jolle keksin nimeksi keinurallin. Laitoin kaksi putkea ja niiden väliin keinun, jossa oli alla maxi-pöytä ja medi-muurinpalikka, ettei ihan järkyttävästi kiikahda, ja sitten vain annettiin mennä. Tänään käytiin hallilla kävellen (meni tunti ja kymmenen min suuntaansa) ja tehtiin keinua samalla korkeudella. Tuntuu, että helpottaa, kun pääsee vauhdista keinulle, eikä tarvitse pysähtyä sinne päähän. Palkkaan aina kun koskee kontaktiin. Vähän näytti hurjalta yhdessä vaiheessa, kun hyppäsi jo ennen kontaktia pöydälle ja siitä alas. Tehtiin sitten ilman kiihdytysestettä alussa, että keskittyisi. Mä luulen, että tämä keino on ihan hyvä, mutta vasta myöhemmin voin varmaksi sanoa. Sen kuitenkin tiedän, että seuraavan koiran kanssa en tee näin, vaan jotenkin fiksummin.

Käytiin viime viikonloppuna rallytokotreeneissä ensimmäistä kertaa ikinä. Oli ihan hauskaa. Enne ei vain ensin tajunnut, että miksi sen pitää tehdä jotain tyhmää vierellä oloa, kun me ollaan hallilla. Kaksi kertaa suoritettiin rakennettu rata, ja toisella kerralla se keskittyi jo muhun paljon paremmin. Edelleen se mietti minne putkeen voisi lähteä. Ei selvästikään ole tottunut siellä tekemään lähityöskentelyä :) Pari kertaa olen kyllä hallilla käydessäni tokoillut, mutta palkaksi on aina saanut mennä putkeen. Se oli parempi palkka kuin pelkkä lelu.

Enne on alkanut hakemaan hienosti lelua. Osaa tulla nätisti oikein viereenkin, mutta mukeltaa esinettä niin paljon, että en oikein tiedä mitä sille pitäisi tehdä. Ostin Kuopiosta noutokapulan, jota likka ei ensin voinut hakea, koska sehän ei ole lelu, jota vedetään, ja sitten kun toi niin järsi aina ja useimmiten otti reunasta kiinni. Tätä pitää pohtia, että miten jatkan eteenpäin, mutta enköhän mä lopulta jotain keksi tai jos en minä, niin sitten joku viisaampi. Paras palkka sille tosiaan on agilityputki, joten pitää varmaan noutotreenit pitää hallilla.

Muuta ei olla oikein tokoiltu, mitä nyt aina silloin tällöin vähän. Ja vähän opeteltiin hyppyä ja kaikenlaista muutakin, joista tuli selväksi, etten osaa opettaa :) Temppujakaan ei ole suuremmalti tehty, hyppää syliin jo paljon paremmin kuin ennen ja joskus jopa kohtalaisen korkealle, ettei tarvitse sitä lattianrajasta napata. Uusin temppu on se, että osaa pudistaa päätä, kun kysyy "oletko tuhma tyttö?". Ihan hieno ja käytännöllinen temppu mielestäni :) Muuta ei tule juuri tällä hetkellä mieleen.

Tulevaisuus tuo varmasti tullessaan nyt ainakin sen Vitikaisen koulutuksen. Ilmottauduttiin sitten siihen, varsinkin kun sillä hetkellä keinun oppiminen näytti täydeltä mahdottomuudelta. Sitä ennen on kuitenkin paljon treeniä ja varmaan parit möllit. Yritän pitää tyttöä silmällä, että miten jakselee, että pidetäänkö missä vaiheessa tauko. Joulun aikaan sillä oli kyllä melkein kahden viikon loma, mutta en halua sitä kuitenkaan rikkoa, kun treenaus vain kovenee (lähinnä treenit viikossa, ei niinkään treenikerran tunnit). Alkuperäisen suunnitelman mukaan seuraava tauko pidetään, kun ollaan noustu kakkosiin, mutta... heh heh... voihan sitä aina suunnitella :- D



Käytiin viime kuussa myös Vilin luona leikkimässä, myös Huli sai seurustella tytön kanssa.

Can´t resist ;)

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Sitä ja tätä

Koulu alkoi eilen pitkän loman jälkeen, joka ei kuitenkaan tuntunut lomalta (loman aikana piti tehdä kaksi kohtalaisen isoa kouluhommaa). Enne jäi taas kiltisti odottamaan kotiin, kun emäntä kävi masentumassa aloitustunneilla. Tuoleiin ja sohviin se on pentuajoiltaan jättänyt jälkensä, mutta välillä mietityttää, että pureskeleeko se vieläkin, jos joutuu olemaan pitkään yksin. En osaa päättää kasvavatko jäljet...

Viime viikolla tapahtui taas vaihteeksi se ihme, että Enne haki lelun nätisti tullen viereen istumaan ilman, että pudotti sitä ennen kuin sain sen näppeihini. Paikkakin vaikutti mielestäni loistavalta, mutta vaikea sitten sanoa, kun en tuota tokoa ole harrastanut. Viime viikolla opeteltiin myös maxi-rengas, jonka kuvittelin olevan helppoa. "Kyllähän se sen hyppää, kun osaa mennä medi-renkaallakin aina oikeasta välistä." Heh heh, alihan se meni, mikä myöhemmin ajateltuna oli ihan looginen vaihtoehto ennenhän sukkulan ei ole tarvinnut varsinaisesti hypätä ollenkaan. Pieni pettymys (ja turhautuminen omaan tyhmyyteeni) nousi pintaan ja pidettiin tauko ja tehtiin sitten jotain muuta, että sain koottua itseni. Rengasta alettiin opettelemaan hihnassa. Kaksi treenipätkää ollaan tehty ja jälkimmäisellä uskalsin jo päästää irti hihnasta, eikä juossut ali tai hypännyt sivusta. Enää en usko, että menee kauaa ennen kuin on taas yksi varma este taskussa.

Keinun opettelukin on tuonut uusia tuulia, kun taktiikkaa vaihdettiin. Äänestä Enne ei tosiaan juurikaan välitä, eli liike on pahin. En muista, mitä edellisessä päivityksessä lukee, mutta nykyisin tyttö osaa jo hienosti juosta keinun päähän (tuki alla) ja suostuu jopa leikkimään ylhäällä. Eilen oli vilkas päivä, kun koulua oli kahdeksan tuntia ja illalla piti mennä pitämään treenejä pariksi tunniksi, niin Ennen puuhat rajoittuivat hyvin vähään. Hallille otin sen mukaan, jossa se oli hiljaa tai sitten ei ollut. Varsinkin rataa suorittavien koirien haukunta saa senkin räksyttämään. Isoimman hälinän aikaan tuntui taas, että Enne oli ainut, joka ei haukkunut. Mutta se, mitä piti selostaa oli keinu, jota tehtiin sitten muiden lähdettyä puoli yhdeksän aikoihin. Noin viisi toistoa keinulta ja viimeisenä annoin keinun rämähtää ylhäältä asti (Enne tiesi odottaa, sillä olin vähän kiikutellut sitä keinun päässä) ja se meni oikein hienosti! Ei näkynyt järkytyksen merkkejä tai hämmennystä, heti vaan etutassut keinulta maahan kuten on kaks-kakkonen opetettu ja terävä vilkaisu minuun. Sai palkan nopeasti, en kiusannut paikalla ololla. Eli kyllä keinukin saadaan (varmaan:) kuntoon huhti-toukokuuhun mennessä. Olen niin ylpeä pikku tiikeristäni!

Tänään käytiin kahden ja puolen tunnin lenkillä. Ennellä on tapana tuijotella kaikkia vastaantulijoita ja erityisesti koiria (vaikka ei tosiaan välttämättä hauku niille, vaikka ne haukkuisivat) ja tietysti se turhauttaa, kun muistan miten se joskus kesällä kulki nätisti eteenpäin välittämättä ihmisistä tai kauheasti koirista. Harmittaa, kun ei tiedä, että mikä siinä sitten meni pieleen, kun se uudelleen rupesi toiveekkaana katselemaan vastaantulijoita. Tietysti sitä on tultu rapstutelemaan (jolloin olen ylpeä, mutta samalla toivon, etteivät ne tulisi) ja ehkä sitten vähän liikaakin. Sitä kiinnostavampi vastaantulija, mitä kauemmin katsoo silmiin. Tänään pidettiin kolme lyhyttä toimintataukoa lenkillä ja eipäs enää kahden tällaisen tauon jälkeen keskustassa (joka ei ole kovin ruuhkaisa!) enää katsellut jokaista vastaantulijaa. Jotkut olivat kiinnostavampia kuin toiset.

Edelleen tänään lenkillä käydessä treenattiin seuraamista kaupan pihassa. Ajattelin ottaa vähän haastetta matkaan, koska Ennen seuraaminen on omasta mielestäni hyvä ja koska koira vaikutti innokkaalta toimimaan kanssani (tätä ei tapahdu aina, ja joskus teinityttö on sillä päällä, ettei kiinnosta). Seuraamista harjoiteltiin ihmisten ohi ja kaupan ohi, joissa ensimmäinen sujui loistavasti(!), vaikka vastaantulija oli koiran puolella, eikä kauheasti väistänyt. Kaupan sisätilat näyttivät kuitenkin houkuttelevilta pienoisessa hälinässään, joten siinä tapahtui lyhyt herpaantuminen. Toinen herpaantumienkin tapahtui yhden kerran ihmistä ohittaessa, mutta se oli pieni ja lyhytaikainen, eikä näiden lisäksi mitään moitittavaa ollutkaan. Kovin monta toistoa en ottanut, ettei Enne vain kerkeä kyllästymään. Viimeinen seuraaminen tapahtui kahdella käännöksellä kahden ihmisen ohi, jotka juttelivat sisäänkäynnin vieressä. Enne oli super (ei huomioinut miehiä mitenkään), eikä sen takia sitten jatkettukaan. Käännökset eivät ehkä olleet priimaa, mutta kyllä treenaamisen aikana oli jo nähty hienoja käännöksiä molempiin suuntiin.

Tämän enempää ei kouluttamisesta, mutta muunlainen huomautus tuli mieleen. Enne nimitäin merkkailee nostaen jalkaansa, välillä varmaan muutenkin. Se on hassun näköistä varsinkin silloin, kun tyttö yrittää nostaa jalkaa oikein korkealle :-D. Mistä lie oppinut. Välillä kyllä mietityttää, että pissaako se jalalleen, mutta tuskin ainakaan kovin pahasti.

Tulevaisuuden suunnitelmissa olisi viikonloppuna mennä Kuopioon veljen luokse katsomaan Viimaa, ja käydä treenaamassa agilityä tämän parivaljakon kanssa. Joka kisaa muuten jo kolmosissa! Viima ei kuitenkaan ole kuin noin vuoden Enneä vanhempi, joten hieno saavutus. Jotenkin kuvittelen Vimpulan aina vanhemmaksi. Kerron sitten seuraavassa päivityksessä, miten siellä meni.
  Lisäksi huhtikuussa olisi Tiia Vitikaisen koulutus, joka alkoi nyt houkuttelemaan, kun tehtiin maanantaina Vitikaisen koulutukseen viikonloppuna tehtyä rataa. Oli erittäin kiva, vaikkei tietysti koko rataa harjoiteltu. Lisäksi huhtikuussa Ennenkin pitäisi olla jo niin valmis, että sitä kehtaa näyttää maailmalle, vaikka kyllähän sitä kehtaisi näyttää jo nyt ;)

Enne the Fox likapyykipesässään
(Unohtunut kertoa, että Tampereella kerran vieraillessa juoksi päiväkotipoika meidän perään huutaen "Kettu, kettu!". Äitinsä yritti sitten selittää, ettei se ollut kettu :) )

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uusi vuosi uudet kujeet

Ensimmäisenä toivotan hyvää vuotta 2014 kaikille!

Laiska mikä laiska, ei siitä mihinkään pääse. Nyt olisi kuitenkin tarkoitus vähän herätellä blogia eloon, kun ensimmäiset kisat lähestyvät! Eilen illalla, kun en saanut unta, laskin, että noin 16 harjoituskertaa jälellä ennen mahdollisia ensimmäisiä kisoja, jotka ovat joskus huhti-toukokuun vaihteessa.

Aloitetaan ihan alusta:
Kesän aikana on tottakai tapahtunut paljon. Enne oppi muun muassa uimaan! Ja kuten arvasinkin Loch Nessin hirviö siitä kehittyi. Kun se kuulee sanat "Ui, ui", niin johan pinkaisee rantaan. Eniten se kyllä tykkää hakea keppejä vedestä, eikä niinkään itsekseen mene. Mökillä se puoliksi hyppäsi puoliksi tippui veteen laiturilta, mutta parin kerran jälkeen alkoi varomaan. Kylpeminen taitaa olla kuitenkin sille mieluisampaa, sillä niin innoissaan käy räpiköimässä kuralävissä.

Toinen maininnan arvoinen asia on pentutapaaminen nro 2 (kesäkuussa), joka tapahtui paimentamisen merkeissä. Hyvin paljon vaihtelua oli sisaruksissa. Ennestä olin tietysti ylpeä. Vaikken mitään lajista tiedä ja piti koko ajan miettiä myös omaa toimintaansa (miten se voikaan olla niin vaikeaa!), niin kyllähän Enneä alkoi lampaat kiinnostamaan hyvin pian ja lopussa päästiin jopa juoksemaan pienen lammaslauman ympäri. Ainut heikkous oli se, ettei tyttö halunnut lopettaa ollenkaan ja sen kiinniottaminen osoittautui vaikeaksi.
  Oli ihana nähdä kuinka koira tekee vaistojen varassa hommia, ja kouluttaminen tapahtuu ilman palkkaa (tietysti kehut merkitsevät koiralle jotakin). Tämä olisi ihanan koukuttava (hyödyllinenkin?) harrastus kunhan Keski-Suomessa vain olisi "paimennuskouluja". Pitää seuraavana kesänä ainakin kerran käydä etelässä näissä merkeissä!

Kesä meni siis agilityä treenatessa ja temppuja opetellessa, näistä lisää myöhemmin. Yhdissä möllikisoissakin taidettiin startata elokuussa? Sen jälkeen ei ollakaan.

Viime syksy oli koulussa raskas, ja koirakin joutui siitä kärsimään. Välillä joutui olemaan kymmenen tuntia yksin, mistä olen tietysti hyvin pahoillani. Muutenkin oli paljon hommaa ja jaksaminen tuntui olevan kortilla, jolloin koiran koulutus tahtoi unohtua. Keväästä olen yrittänyt tehdä kevyemmän, jotta saan Ennen kisakuntoon huhtikuuhun mennessä. Josta puheen ollen...

Agilityssä Enne on ihan ykkönen! Se on järkyttävän nopea, eikä se millään haluaisi hidastaa vauhtiaan. Se osaa jo jarrutus-suhinan, mutta voisi se joskus hidastaa ihan vain, jos ruumiin kieleni näyttää toiseen suuntaan. Kaarroksia siis tulee, mutteivat ne ihan mahdottomia ole, jos näytän ajoissa kääntymisaikeista. Muutenkin tyttö tuntuu hoksaavan kaiken tosi nopeasti. Se osaa sellaisiakin ohjauskuvioita, joita en ole ikinä opettanut, mutta prätkäneiti käyttää päätään ja tekee niin kuin ymmärtää. Toisaalta joskus se päättää ihan oma-aloitteisesti miten rata jatkuu. Kaiken kaikkiaan kuitenkin kuuntelee hyvin. Toinen ongelma on se, että Enne (bortsumaiseen tapaan) oppii radat tosi nopeasti, joten melkein turha on mennä vaihtamaan radassa yksityiskohtia, sillä koira menee kyllä sinne minne äskenkin. Enne varmaan vain ajattelee, että ohjaajalle tullut jokin muistihäiriö ja näyttää sen takia ihan väärin! Ei, Enne, ei se siitä johdu...
  Onneksi opetin kontaktit 2x2:na, niin saan edes vähän mahdollisuuksia olla välillä koiran edellä. Kontaktit sujuvat myös tosi hyvin ja niiden suorittaminen on itsenäistä. Voin siis hyvin leijeröidä esteitä tai mitä ikinä haluankin tehdä. Ylösmenossa ollaan käytetty ponnareita (ja käytetään niitä edelleen), mitkä näyttäisivät toimivan hyvin. Tämän koiran kanssa mulla ei tule olemaan radalla aikaa varmistella jokaista pientä asiaa.
  Kepeillä tavoitteena yhtä itsenäinen suorittaminen kuin kontakteilla, joten kuolleella etupalkalla ollaan menty sen jälkeen kun kuuteen keppiin päästiin (sitä ennen heitin pallon edelle). Enne osaa mennä kaikki 12 keppiä, mutta sen vauhti näytti turhan hitaalta, joten siirryttiin kujakeppeihin, jotta oppii kauhomaan. Saa nähdä mitä siitäkin tulee :)
  Tällä hetkellä rimat ovat 45 sentissä ja rengas, pituus ja muuri ovat vielä medimitoissa. Pitäisi pari kuukautta keskittyä vain yksittäisten esteiden oikea oppiseen suorittamiseen, mutta saa nähdä pystynkö olla innostumatta. Keinua opeteltiin viime vuoden puolella, mutta ahneuksissani taisin möhliä, joten joulukuu pidettiin taukoa ja eilen aloitettiin sitten treenaus uudestaan. Saa nähdä keretäänkö oppimaan keinu ennen asettamani deadlinea (jota voi kyllä aina siirtää:).

Muista:
Tokoiltu ollaan kotona. Kerran kävin treeneissä, jossa tuli heti selväksi, että perusasento (ja näin ollen myös seuraaminen) on liian edessä, joten "kimmastuin" ja päätin, että hoidan sen ensin kuntoon. Nyt pitäisi sitten alkaa käymään siellä tokossa, niin sanoin itselleni. "Keväällä sitten, kun on aikaa". Yeah right... Tokoilu ei muutenkaan taida olla meidän juttu. Ennekään ei oikein viilata mitään (agilityssä eri juttu). Varmasti olen sen koulutuksella sitten jossain vaiheessa kyllästyttänyt. Osaa se seurata, ja perusasentokin on nyt (kai) hyvä, se osaa kaukokäskyt kun haluaa, seuraamisesta maahan ja seisomaan onnistuu. Luoksetulo on varma näin kotikäytössä, mutta jos otan sen koemaisesti, niin ei se kauhean innostunut siitä ole.
  Eli siis näennäisesti olisi alokasluokan liikkeet kasassa (melkein, ei unohdeta paikkamakuuta ja hyppyä, joka toimisi kyllä agilityn "aita"-käskyllä, ja koira katoaisi horisonttiin:), mutta mähän täydellisyyttä tavoittelevana en lähde kisaamaan, jos en tiedä osaako koira suorittaa asiat oikein. Ja ollaan enemmän kuin juuri sillä tasolla. Ennehän ei tule ikinä oppimaan kunnon noutoa, sillä on niin heikko ote leluista (tämä tietysti minun sanomana huonona kouluttajana). Joten siis siinä tokoilu. Saa nähdä saadaanko uutta intoa, jos (kun!) ruvetaan käymään treeneissä.

Samanlailla kuin tokoilu ei myöskään temppujen tekeminen ole Ennen sydäntä lähinnä, vaikka kyllä se yleensä asiat tekee ja ihan kohtuullisesti se niitä osaakin. Oma jaksaminen tahtoo tässäkin olla tiellä, sillä innostun kauhean helposti uusista asioista, jolloin keskeneräiset asiat jäävät hoitamatta loppuun. Onneksi koira ei tiedä, että sen pitäisi osata paljon temppuja :) Tärkeimmät on kuitenkin opetettu: syyliin hyppy ja pusuttelu : D

Frisbeetä harjoiteltiin myös kesällä, mutta koiran on vaikea oppia ottamaan kiinni, jos sitä kiekkoa ei osata edes heittää... Joten joo, ei tainnut Ennestä tulla frisbee koiraa, mutta se tykää kovasti niitä hakea ja saattaa yrittää ottaa kiinnikin, jos sattuu vahingossa lentämään sinne minne pitikin.

Sitten ei varmaan enää kannata tähän mammuttiviestiin enää änkeä kuin, että eilisyö meni rauhallisissa merkeissä kuten viime vuonnakin. Vähän taisi pauke hämmentää, sillä Enne nukkui taas vaihteeksi pentulaatikossaan, jossa ei tosiaan nuku kovin usein. Ennen ystäväpiirikin on laajentunut (siskoni osti tiibetinspanielin), vaikka samaan syssyyn voi lisätä, ettei se enää ole niin avoin kuin kuukausia sitten. Nykyään se osaa puolustaa itseään ja varsinkin omaa ruokaansa toisilta koirilta. Mistä lie oppinut? (Kröhm... Tiitummmh... Koopoköh)

Eteenpäin kohti uusia seikkailuja, jotka toivottavasti tulevat tämän jälkeen täällä useammin mainituksi!

Enne sekoilee toukokuussa :)






Enne uinnin jälkeen kesällä
















Enne ensimmäisen kerran lampailla kesäkuussa -13












Enne 1 vuotta! Mikä kaunotar siitä tulikaan!

Enne ja Koopo