tiistai 25. huhtikuuta 2017

Aina Avoin

Alunperin tämän piti olla edellisen postauksen mukana, mutta rallykisat aiheuttivatkin niin pitkän tekstin, että olkoon omanaan.

Aina pääsi 2.4. Tampereelle kokeilemaan miten tokon Avo-luokka sujuisi. Vähän oli treeneissä ollut ongelmia merkin kierron ja ruudun kanssa, mutta rohkein mielin kuitenkin lähdettiin kokeilemaan. Kun lähtölistoista selvisi, että mukana on myös pumi, meidän tärkeimmäksi tehtäväksi muuntautui pärjätä pumia paremmin. Mudiz Rulez! :D

Paikalla olossa ei pitänyt olla mitään jänskättävää, mutta Ennen alokasluokan paikkaongelmien vuoksi joudun jännittämään edelleen koirien paikallapysyvyyttä. Ihan turhaan. Aina istui kuin tatti, vaikka viereinen koira nousi haistelemaan heti, kun ohjaajat olivat pysähtyneet. Koiran ohjaaja haki sen pois ja muuta jännää ei tapahtunut. Aina sai siis täyden 10 ryhmäliikkeestä.

Meidän vuoro oli viimeisenä, joten aikaa oli yllin kyllin kävellä Tamskin hallin viereisessä metsikössä ja seurata muiden suorittamista. Oli myös aikaa stressata liikkeiden suoritusjärjestystä, joka poikkesi normaalista, ja tietysti jokaisesta liikkeestä erikseen. Aina vaikutti kuitenkin ihan hyvältä ja se olikin irti pitkän aikaa kehän ulkopuolella tuomarin antaessa vielä edeltävälle koirakolle palautetta. Juteltiin siinä kehätoimitsijan ja liikeenohjaajan kanssa pääasiassa Ainasta ja mudeista, keskustelun kohteen tapittaessa minua silmiin: "Anna herkku".

Aina oli perus mudi-itsensä. Vähän mielen harhailua tapahtui, mutta pääasiassa hyvää työtä ja jaksoi tehdä liikkeet pelkällä kehupalkalla ilman hyytymistä. Enne ei ole ikinä reagoinut seuraamisessa mihinkään ulkopuolisiin koiraa vetäviin voimiin, kuten esimerkiksi lattialla oleviin tavaroihin, joten en tajunnut, että asia on Ainalle hämmentävä. Törppöjähän se katseli seuruussa, tarjosi merkin kierrossa törpön kosketusta (ikinä en ole sellaista opettanut!) ja ruudulle lähti takaviistoon lähimpää törppöä kohti. Sanottakoon varmuudeksi, että ikinä en ole ruutua treenannut muuten kuin suoraan eteenpäin :) Täytyy siis ripotella tulevissa treeneissä kaikenlaisia esineitä ympäriinsä, että oppii olemaan niistä välittämättä.

Meidän suoritus oli siis hyvin mudimainen, jolla saatiin upeat 291 pistettä eli 1. tulos ja kunniapalkinto ja sijoituttiinkin yhdeksän koiran joukosta sijalle 2. (Psst, voitettiin pumi ;)

Ohjaaja taas hämmästelee :)


Tuomari sanoi tykkäävänsä meidän yhteistyöstä, mikä ilahdutti ja kummastutti. Aika paljon haukuin koiraani liikkeiden välissä (tasoa: "Senkin mudi", "Mitä sä teet?"), mutta iloisesti asian koiralleni sanoen. Aina on hassu pikkukoira :)

Meinasin kirjoittaa, että "joku voi huomata...", mutta eihän voikaan, kun ei meidän alo-luokasta ole videota :D Tarkoituksena oli siis huomauttaa, että meillä vaihtui edestä perusasentoon tuleminen. Alokasluokassa Aina tuli suoraan vasemmalle, ja kuten videolta näkyy, nyt suoritustapa on ohjaajan takaa kiertäen perusasentoon. Tämä siksi, koska alokkaassa saatiin huomautus siitä, että Aina peruuttaa käytännössä istuen perusasentoon. Yritin sitä korjata, mutta luovuin, kun ei näyttänyt menevän paremmaksi, niin tiukkaan oli jo tapa selkärangassa. Rallya varten oltiin opeteltu takaakierto, joka erittäin kätevä myös lenkillä, niin muokkasin sitä sitten vain vähän, jotta koira tulisi perusasentoon. Aina ymmärsi asian muutamalla toistolla, vaikka välillä heittää vielä vinoon.

Ja by the way, Ainan siskonpoika muutti meidän lähelle. Sisu on syötävän suloinen ja reipas mudin alku :) Aina ei niin innostunut... :´D


Tottelee, ei tottele, tottelee...

Maaliskuun lopussa lähdettiin äkkilähdöllä Mikkelin rallytokokisoihin, kun näin ilmoituksen, jossa vielä ilmoiteltiin vapaista paikoista. Tää oli taas näitä loppuillan hyviä ideoita :D Rallyahan ei meidän tänä vuonna pitänyt tehdä, mutta ei avoimen luokan liikkeissä pitänyt meille olla mitään erityisen vaikeaa, niin tyhmää olla kisaamatta. Onko mun ajatusmaailma ihan järkevä?

Joka tapauksessa 25.3. ajeltiin Mikkelin tuttuun halliin. Tuomarina oli Minna Hillebrand, jonka avoimen luokan radoissa oli pääsääntöisesti aina hyppyeste, jonka koin meidän kohdalla ainoaksi mahdolliseksi kompastuskiveksi. Molemmat tytöt olivat kuitenkin suorittaneet muutamat harjoitukset hyvin. Enne erinomaisesti ja Ainakin lopulta ihan jees. Vieterin kanssa piti ensin saada tyttö tajuamaan, ettei tarkoitus ole hypätä pelkästään ylöspäin. Ainan ensimmäinen testisuoritus meni pilalle, koska käytin käskyä "hyppää", joka kakaran kanssa tarkoittaa suoraan ilmaan hyppäämistä. Aina kiltisti ponkaisi suoraan ylöspäin ja päätyi keskelle estettä. Oman mokani tajuttua yritin uudestaan vain toistaakseni saman tilanteen uudestaan. Muistin naurun lomassa vaihtaa sanan toiseen, mutta Aina oli jo päättänyt, että piti edelleen hypätä ylöspäin ilman, että mitenkään huomioisi maassa olevaa pikku estettä (kahden törpön väliin asetettua harjanvartta). Muutamien toistojen ja kovan nauramisen jälkeen Ainakin tajusi, että eteenpäinkin olisi hyvä katsoa :D

Ratapiirros on vieressä. Eli ei päästy esittelemään meidän hienoa estehyppyä. Ratapiirrostaa katsellessani ajattelin kuinka seuraamisvoittoista kaikki taas olikaan. Mutta sitähän rallyn alimmat luokat pääasiassa ovatkin, joten tiedä sitten mitä olin odottanut. En kuvitellut mitään asiaa meille erityisen vaikeaksi. Ainoastaan 10. kyltillä omat peruutusaskeleet veivät hyvin lähelle 9. kylttiä, minkä seurauksena koira saattaisi kiertää 9. kyltin pyydettäessä kiertämään ohjaajan takaa sivulle. Yritin siis opetella askeltamaan vähän vinoon, jotta päätyisimme sivusuunnassa hieman kauemmaksi kyltistä.

Aina oli arvottu 2. lähtijäksi. Olin jättänyt auton hallin toiseen päähän, ja koiraa hölkkäämällä hakemasta palattuani minua pyydettiin melkein heti jo kehään. Sen verran olin ehtinyt testata perusasennosta seisomista, että huomasin Ainalla olevan sellainen päivä, ettei tämä liike onnistuisi. Aina oli kiireestä sekaisin. Kuten edellisissä aksakisoissa, virettä oli varsinkin tokoilulle, Ei silti auttanut muu kuin mennä kehään. Onneksi avoimessa ei enää tarvitse yrittää setviä remmiä suorituksen aikana, muuten olisi voinut mennä huonomminkin. Aina oli taas adhd, seurasi ympäristön ärsykkeitä ja hämmästeli niitä. Onneksi ei oltu tokokokeessa ja sain äänellä koiran nopeasti matkaan, ja jatkamaan suoritusta. 10. kyltille opeteltu sivuun peruutus ei onnistunut ja jäimme hyvin lähelle 9. kylttiä. Avustin siis varmuuden vuoksi kädellä, eikä Aina meinannutkaan kiertää mitään ylimääräistä. Perusasennosta seisominen oli seuraava kyltti. Annoin käskyn ja Aina liikautti takapuoltaan aikomattakaan nostaa sitä ilmaan. Jouduin varmaan kymmenisen kertaa käskyttämään koiraa ennen kuin mudi suostui nousemaan neljälle jalalle. Joka käskyllä se kuitenkin hilasi takapuoltaan lattialla suuntaan jos toiseen selvästi tietäen, että jotain pitäisi tehdä, mutta oikean asian unohtaneena. Koira siis osaa kyllä tämän asian, todisteena se, että seuraavana päivänä ei ollut mitään ongelmaa, mutta tälle koiralle tulee joskus tällaisia blackoutteja. Uusin kyltin 11. (tiedä mitä virhepisteitä olisi tullut, jos en olisi) ja pyytäessäni seisomista avutsin kädellä. Aina seisoi, koskettaen sormiani (kontrolli 1vp) ja muuten ei ollut mitään ongelmaa. Kyltin 13. uusin myös, koska Ainan ahdh-asenne sai sen kävelemään ohitseni, kun joku tuli halliin ovesta, jota ei olisi saanut käyttää(!). En tiedä olisiko tässäkään tapauksessa paljoa pisteitä lähtenyt, mutta rallyssa on kiva, kun voi treenata koiran kanssa ihan kisatilanteessakin :) Houkutuksessa Aina hämmentyi pysähdyksiin asti vaarallisesta leijonalelusta, mutta jatkoi matkaa ja loppuviimein seurasi maaliin jo ihan nätisti. Tulokseksi saatiin 93 pistettä eli ensimmäinen avoimen luokan hyväksytty tulos. Tuomari oli kirjoittanut 1. kyltin (360 astetta vasempaan) kohdalle "superkaunis" ja kommentteihin "upeaa rintamasuunnan säilyttämistä, ohjaaminen valmista useimpiin voi-mes-luokkiin". Aina taas yllätti vireisyydestään huolimatta!

Enne taas ei yllättänyt. Edellisestä huonosta preppauksesta "viisastuneena" otin Ennen jo hyvissä ajoin treenaamaan. Ennekin oli oikein kovassa vireessä autossa istumisen jälkeen. Tehtiin seuraamista ja temppuja, ja vire tasoittui. Viimeistään siinä vaiheessa, kun en enää keksinyt mitään tekemistä ja jäätiin vaan istuksimaan puffetin tuoleille. Enne makoili rauhallisesti ja seurasi tapahtumia. Välillä tehtiin jotain pientä ja sitten taas odotettiin. Ihan siihen pisteeseen, että mietin kävisikö samanlailla kuin aikoinaan Jkl:n tokokokeessa, jossa Ee oli jo alavireessä (ensimmäisen kerran elämässään). Mutta kun lähdettiin radalle huomasin, että huoli oli turha. Enne istui nätisti lähdössä ja "seuraa"-käskyn kuuluessa se iloisesti häntä tötteröllä, ylöspäin tapittaen askelti mukana. Olen koirani opettanut seuraamaan tokomaisesti ilman kehuja. Rallyssa saisi kehua, joten tuntui oudolta olla puhumatta koiralle. Enne seurasi niiin hienosti ja tarkkaavaisesti, ja minä ajattelin useampaan otteeseen, että pitääkö tätä koiraa ollenkaan kehua, kun ei väsymisen merkkejä näkynyt. Lopulta kokeilin kehumista rauhallisesti, josta seurauksena Enne otti yhden harppauksen sillä ilmeellä, että palkka taitaa olla tulossa. Äkkiä koira takaisin käskyn alle ja suoritus jatkui. Enne ei missään vaiheessa lopettanut tarkkaa työskentelyään, eikä houkutuksessakaan vilkaistu kertaakaan muualla. Kyltiltä 1. sai tuomarin huomautuksen "hyvin sujuva" ja kyltiltä 11. maininnan "hieno". Kommentteihin "kaunista rintamasuunnan säilyttämistä, olipa kaunis rata". Näin ollen Enne sai 100 pistettä ja voitettiin avoin luokka. Enne puspus  <3

Yök, pusuja.

torstai 20. huhtikuuta 2017

Jyväskylä 4.3.17

Oltiin pitkästä aikaa kisatunnelmissa, kun muutaman kuukauden kisatauon jälkeen ajeltiin aamusta Ainan kanssa Jattilaan. Pitkästä aikaa mahassa hieman kipristi kisajännitys, mitä harvemmin enää agilitykisoissa on. Kaikki on jo niin tuttua: Ainalla ei juoksarit onnistu edelleenkään ja Ennen kanssa kisaaminen on mitä on.

Olin ilmoittanut molemmat koirat lauantaille, ja aamusta oli tarkoitus hakea Ainan kanssa kolme hylkyä edellä mainittujen juoksareiden takia. Rataprofiili oli Mikkilän Sarin perus ykkösten rata. Pidän Mikkilän radoista muutenkin. Toisena esteenä oli puomi, josta ajattelin, että siihenhän meidän rata päättyykin, kun Aina ei kontaktia ota :p En kuitenkaan huomannut tuomarin nostavan kättään (vaikka kontakti olikin huono), joten annoin tykinkuulan jatkaa matkaansa. Muilla esteillä ei ongelmaa (vaikka Ainan kääntymiset kaartaa vielä varsin laajasti), joten saatiinkin radalta viimeinen LUVA ja näin ollen SERT ja siirryttiin kakkosiin! Alla meidän vika 1. luokan rata :)


B- ja C-rata siirtyivät siis seuraavan päivän kakkosiin, joten Aina lähti odottelemaan seuraavaa päivää kotia. Kakkosissa ei ollut tavoitteita, joten siinä kävi niin kuin arvelinkin. Eli kaksi hylkyä ensimmäisistä 2. luokan starteista. Vähän saan anteeksi, koska ensimmäiselle radalle en ehtinyt rataantutustumiseen ollenkaan luokan ollessa noin 30 minuuttia ajoissa :D Tulipa testattua miten ohjaaminen sujuu, kun rataantutustuminen käsittää kuuden edellä menevän koiran suorituksen seuraamisen. Vastaus: Ei hyvin :D Koiran virekin oli oman kiireisen olon johdosta ylikorkea. Toinen rata olikin paljon parempi: Aan kontakti näytti superhyvältä ja ilman korkeasta vireestä johtuvaa aivottomuuden ilmiötä kepeillä olisi vahingossa voinut nollakin tupsahtaa plakkariin (jos kuvitellaan, että puomin kontakti olisi sattunut osumaan tassujen kohdalle;). Treenivinkkinä itselle muistiin takaaleikkaukset, kun niitä ei oikein vielä ymmärretä.

Ainan kanssa kisaaminen on jollain tavalla vapauttavaa, koska itse en ole asettanut paineita meidän touhuilulle. Siksi meidän monet saavuttamamme hylätyt tulokset ei oikeastaan harmita edes perfektionisti ohjaajaa :) Kakkosista video alla.


Ennen kanssa käytiin lauantaina iltapäivästä kahdella radalla. Ensimmäisenä startattiin yhdellä agiradalla ja toinen oli hyppyrata, jos vaikka se viimeinen SERT-H tupsahtaisi eteemme. Enne on ensimmäisellä radalla yleensä ylivireessä, minkä vuoksi hyppyrataa ennen olin ilmoittanut meidät "lämmittely" agilityradalle. Tuomarina oli Sami Topra. Agilityrataa en enää näin pitkän ajan jälkeen enää muista. Se ei ollut huono, mutta yksi rima taisi tulla alas ja keinulta lähdettiin ennen aikoja. Tulos siis 10vp. Ihan hyvä fiilis oli kuitenkin radan jälkeen. Enne vaikutti olevan varsin hyvässä vireessä ja itsellä ei ollut mitään suuria tavoitteita ratojen suhteen.

Hyppyrata oli ihan kivannäköinen, ei mikään tapporata tai rata, jolla olisi kauhea kiire ehtiä jonnekin, mutta semmoinen normi "hallitusti hyvä tulee". Ennen kanssa pelkään jokaista rimaa, joten siinä mielessä hyppyrata ei ole meidän vahvuus. Tiesin kuitenkin, ettei tämänkään radan pitäisi olla meille mahdoton, mutta tässä vaiheessa on oppinut huonon tavan olemaan luottamatta siihen, että meidän jotain "pitäisi" osata. Virettä oli koirassa, minkä huomaa siitä, että meinaa lähteä radalle ennen lupaa :) Siinä vaiheessa ajatus kävi mielessä, että vire korkea, ei onnistu. Enne jaksoi keskittyä kuitenkin rimojen yli pääsemiseen, eikä ohjaajakaan suuremmalti töpeksinyt (vaikka parannettavaa selvästi olisi), joten tulokseksi saatiin nolla! Jäähdyttelylenkillä mielessä vain surrasi tietämättömyys siistä tekeekö joku nopeamman radan. Koska me pystyttiin, niin varmasti muutkin. Mutta oltiin nopeimpia ja voitettiin! Saatiin SERT-H ja Ennestä FI AVA-H! Yksi Ennen elämään asetettu tavoite oli saavutettu, ja ennen kuin raitapaita ehti täyttää edes 5 vuotta! Enne on <3  Toinen tavoite on vielä saavuttamatta, nimittäin yksilö SM:hin osallistuminen, mutta sen saavuttamiseen tarvitsee ohjaajan tehdä jotain omalle ohjaamiselleen ;)

Viimeiseksi Ennen valioitumisrata, olkaa hyvä :)

lauantai 11. helmikuuta 2017

Kennelnimi

Kennelliitto vahvisti tammikuun alussa hakemani kasvattajanimen.

YER OMEN

Nimi tulee skotlantilaisesta kirjoitusasusta sanalle 'your' sekä englantilaisesta osasta 'omen'. Suomennettuna siis Sinun Enteesi. Tulevaisuudessa olisi tarkoitus ryhtyä kasvattamaan ainakin bordercollieita, ehkä myös muita rotuja (mudi?). Bordercollie on kuitenkin SE rotu, jonka jalostustyöstä olen erityisesti kiinnostunut.

Enneä mietin pitkään kantanartuksi, mutta eri syiden takia olen luopunut kokonaan ajatuksesta saada itselleni toinen bordercollie Ennen pennusta. Voi siis mennä hyvän aikaa ennen kuin kasvattajanimelle on käyttöä.

Kasvatustavoitteista tai muista en ala tähän kirjoittamaan. Kun syntyy tarve purkaa ajatukseni paperille, niin sitä varten löytyy tulevaisuudessa oma sivunsa.

lauantai 31. joulukuuta 2016

Hyvää Uutta Vuotta!

Vuosi 2016 vaihtui uuteen ja kaikenlaista on tapahtunut. Alkuvuodesta vietin kolme kuukautta työttömänä, huhtikuussa muutin toiseen kuntaan ja aloitin työt. Vuosi 2017 alkaa samalla tavalla kuin viime vuosi: työttömänä samalla paikkakunnalla ja erittäin pessimistisenä tulevaan (luultavasti vielä enemmän kuin vuosi takaperin). Toivotaan, että seuraava vuosi toisi tullessaan idean siitä mitä haluaa tehdä "isona" ja uskon siihen, että sen voi saavuttaa.

Paljon on koirahommien tapahtumista jäänyt postaamatta, mutta ne tulee sitten keväällä myöhästyneinä postauksina (jos tulee). Tärkeimmät tietysti on jo kerrottukin. Mun valioyksilöt <3

Vuonna 2016 en ollut asettanut minkäänlaisia tavoitteita, mutta alla pieni läpikäynti koiravuodesta.

Agility

Ennen kanssa yritettiin kovasti keräillä SM-nollia tälle vuodelle, mutta ei onnistuttu (typerä tuplanolla). Syksyllä taas ei käyty kisaamassa kuin sen verran, että saatiin viimeinen agility-SERT: Ennestä tuli valio! Se oli käytännössä tämän vuoden saavutus.

Aina on LUVAa vaille 2. luokkalainen. Syksyllä käytiin Vitikaisen Tiian valmennuksessa ja sen jälkeen on taas puomin kontaktikin ruvennut sujumaan. Joulukuussa aan kontakti meni huonoksi, niin nyt kun on taas aikaa, yritän oikeasti opettaa kontaktit kuntoon.

Ohjaajalla on ollut huono kausi pitkään. Jotenkin mikään ei tunnu onnistuvan. Johtuuko siitä, että on kaksi niin erilailla ohjattavaa koiraa vai siitä, ettei olla keretty huhtikuun jälkeen oikein treenaamaan kuin kerta viikkoon tai ehkäpä siitä, että työ stressasi arkielämää paljon. Turhautuminen omaan ohjaamiseen on sitä kautta lisääntynyt, mikä taas on aiheuttanut lähes joka treenin jälkeen pahan mielen, mutta nyt on taas aikaa panostaa treenaamiseen ja yhteisen sävelen löytämiseen, vaikkei rahaa työttömällä oikein olekaan käydä kisaamassa.

Videot on Varkauden reissulta heinäkuussa (Ainan eka LUVA hypäriltä)




Toko

Ennelle saatiin viimeinen TK2-tunnukseen tarvittava 1. tulos kesäkuussa. Tokon AVO-luokasta saatiin hyviä tuloksia: muutama voitto ja pari kunniapalkintoa.

Aina aloitti tokouransa huonolla (ohjaajaa voi kovasti syyttää) 3. tuloksella toukokuussa. Puolivalmiilla koiralla tulos ei ollut yllätys. ALO1-tulos saatiin kuitenkin marraskuussa toisessa kokeessaamme, jossa sijoituttiin 3. sijalle.

Rally-toko

Aloitimme uuden kisauran molempien kanssa rallyssa, joista molemmille saatiin helposti RTK1-koulari. Kaikki startatut kisat hyväksyttyjä, 75-94 pisteellä. Itse voisin opetella tämän lajin sääntöjä enemmän :D

Näyttelyt

Aina sai viimeisen tarvitsemansa SERTin muutama päivä sen jälkeen, kun oli täyttänyt 2 vuotta. Ainasta tuli siis muotovalio!

Muuta

Enne kävi luonnetestistä (yritän postata myöhemmin) ja suoritti sen hyväksytysti pistein 98 ++.

Ohjaaja suoritti Koirankasvattajan peruskurssin (ei kai muuta, laiska minä :D) eli kasvattajanimi on haussa.


VUOSI 2017


Agility

Ennestä tehdään Hyppyvalio :) SM-kisoihin tai muihin kekkereihin ei ole asiaa, joten ei sinne yritetäkään. Hiotaan yhteistyötä ja opetellaan taas luottamaan toisiimme.

Aina siirretään kakkosiin :)

Itse käyn helmikuussa koulutusohjaajan jatkokurssin.

Toko

Ennelle ei suurempia suunnitelmia. Voittajan liikkeistä tunnari aiheuttaa päänvaivaa kouluttajalle. Kauheasti en ole edes jaksanut panostaa tähän lajiin Ennen kanssa. Tällä hetkellä muita urasuunnitelmia tälle koiralle ;)

Ainalle pyritään saamaan ainakin AVO1-tulos. Mahdollisesti loppuvuodesta starttaamaan voittajassa. Ainan tunnari on hyvällä mallilla, vaikka voittajaan on muutakin opeteltavaa.

Videolla Ainan tunnaritreeni marraskuulta

Rally-toko

Molemmille olisi kiva saada hankittua RTK2-koulari, mutta rahatilanteen luultavasti ollessa mikä on niin jätetään tämä laji listoilta pois.

Muuta

Ennen kanssa yritetään valloittaa tulevana vuonna uusi lajikenttä, nimittäin koiratanssi :) Tarkemmin HTMn ALO-luoka, miksei hyvällä tuurilla FSkin tai sitten jos hyvin käy niin miksei HTMn AVO loppuvuodesta. Tämä suunnitelma riippuu pitkälti omasta tulevaisuudesta: mahdollisista töistä/muutosta, ajasta, rahasta ja muista suunnitelmista.

Aina saa olla oma itsensä, enkä kakaran kanssa aio aloittaa mitään uutta. Saa suorittaa tärkeää ja pitämäänsä tehtävää sylikoirana :) Luonnetestataan jossain vaiheessa loppuvuodesta, koska kesän parhaaseen testiaikaan osuvat juoksut. Lisäksi 3-vuotissynttäreiden jälkeen tutkitutetaan polvet ja silmät virallisesti.

Ohjaaja yrittää taas parantaa omaa ja koirien kuntoa, jonka hoito on jäänyt huonolle pidolle töiden takia (me ollaan kaikki lihottu ;D). Lisäksi tammikuussa käyn Kasvattajan jatkokurssin, ja Kennelnimen saan viralliseksi varmaan myös tammikuussa. Yritän olla aktiivisempi blogin kanssa :p Siinähän sitä onkin sitten tekemistä :D


Meidän lauma toivottaa kaikille Parempaa ja Aktiivisempaa Uutta Vuotta!!!


tiistai 4. lokakuuta 2016

Valioyksilöitä!

Lokakuun ensimmäinen viikonloppu meni aikalailla nappiin, sillä nyt taloudessa asustaa kaksi valiota :)

FI MVA Harminpaikka Aina & FI AVA Eventually Encore!

Ainan kanssa lähdettiin lauantaina 2,5 tunnin matkalle Tuulosen ryhmänäyttelyyn, jonne oli ilmoittautunut viisi mudia. Tavoitteet oli saada se viimeinen serti, mutta odotukset eivät olleet korkealla. Luettelon ja kahden mustan mudinartun jälkeen olo oli entistä jännittyneempi. Asiaa ei yhtään auttanut se, että Aina stressasi kovasti näyttelypaikaksi valittua autohallia. Meteliä syntyi äänten kaikuessa hallin seinistä, ja lämpimänä päivänä ja eläinten paljoudesta johtuen ilma oli varsin painostavaa.

Aina istui lähellä läähättäen, ei pystynyt syömään ja kun lähdettiin liikkeelle, veti remmissä eteenpäin riippumatta siitä mihinpäin oltiin menossa. Ajattelin siinä vaiheessa, että tämä oli tässä. Ei tällaisena stressaantuneena esitetty koira voi saada mitään.

Yli tunti ehdittiin olemaan paikan päällä ennen kehän alkua. Välillä käytiin ulkona rauhoittumassa ja sisälle tullessa leikittiin (hyvin ärisi remmille) ja tarjottiin herkkuja heittelemällä, jotta alkoivat maistua. Tunti sen jälkeen, kun oltiin saavuttu, Aina rupesi tarjoamaan maahanmenoa, ja siinä vaiheessa tiesin, että oltiin voitettu jännitys. Aina kyttäsi herkkuja makuulla ja söi niitä jo mielellään kädestäkin. Oli normi oma itsensä. Ei läähättänyt vaan rauhallisesti katseli hallissa olevaa hälinää. Osittain oli meno saattanut vähän jo rauhoittua, viereisessä kehässä ei ollut enää toimintaa. Otin silti kehään varmuuden vuoksi superherkuksi kinkkua.

Ennen kehää jännitti enemmän kuin missään agilitykisassa. Ajatukset olivat lähinnä siinä mihin näyttelyyn olisi seuraavaksi ilmottauduttava. Juniorinartun saadessa EH:n tuli pieni helpotuksen tunne, joka tuntui hieman tahdittomalta. Minkäs sille mahtaa, että on niin kilpailuviettinen tässäkin? :D Ainan kanssa AVO-luokassa oli hyvin samankokoinen, ehkä hieman kevyempirakenteinen mustaturkki. Tuomari oli hyvin vakava ilmeinen ja ajattelin, ettei se varmaan anna kennellekään EH:ta parempaa (kaksi urosta, yli-isoa kylläkin, ja juniorinarttu olivat jo erittäin hyvän saaneet). Aina esiintyi varmasti paremmin kuin ikinä! Ja mukisematta antoi tuomarin käännellä päätään. Kinkkuahan siitä oli luvassa ;) Aina ravasi reippaasti, yrittäen pari kertaa vähän laukata ja seisoi nätisti paikallaan minua tuijottaen. Niin hyvin meni, että palkkasin seisomisesta ehkä turhankin usein (jatkuvalla syötöllä), mutta olihan ne ansaittu! Kyllä tuntui hyvältä, kun punainen lappu nousi meille ja ensimmäinen etappi oli suoritettu. Toinen AVO-narttu esiintyi flegmaattisesti ja sekin sai ylimääräisen liikekierroksen jälkeen EH:n. Kilpailuluokassa tuli sitten se tilanne, että annetaanko meille SA. Muutaman sekunnin kuluttua, joka oikeasti tuntui hirveän pitkältä ajalta, tuomari vastasi myöntävästi. Ainan tulos oli siis ERI PUN1 SA SERT ROP! Minun pieni urpokakarani, 2 vuotta 5 päivää, oli muotovalio! Miten hyvältä se tuntui ja samalla helpottuneelta, kun ei enää näyttelyihin tarvitse mennä. Tätä kirjoittaessa taas se sama hyvänolontunne tulee, eikä oikein osaa kuvailla miten hyvältä tällainen asia tuntuu. Varsinkin, kun järki sanoo, että mitä sitten :)


Sunnuntaina oli sitten vuorossa Ennen kanssa agilitykisat Pieksämäellä. Kolme agilityrataa. Kolme rataa, joilla valioitua. Tiesin, ettei se voinut nyt tulla. Ei vaan voinut heti Ainan valioitumisen jälkeen. Samana viikonloppuna? No way, not ever. Piti pitää vain hauskaa, vaikka "vain" on vaikeaa kilpailuhenkiselle ja tavoitteelliselle ihmiselle. Kisoja vielä tulisi ja jossain vaiheessa se sitten tärppäisi.

Olin katsellut vähän Markku Kaukisen ratoja, jotka vaikuttivat haastavilta ja siltä vaikutti ensimmäinen ratakin. Tosin mielenkiintoiselta ja hauskalta, mutta silti päätäraapiminen oli paikallaan. Rimat olivat (kaikilla radoilla) 55cm, mistä tietysti tykkäsin. Enne saattaa joskus hutiloida matalilla rimoilla, mutta se on kuitenkin helpompaa ja vähemmän rasittavampaa kuin yli kymmenen yksikköä säkää korkeammilla esteillä.

Enne oli hyvässä vireessä. Innostui heti, kun huomasi ympäristössä kävelytettävät koirat ja tajusi, että tämä oli nyt se kiva juttu :) Ihan rauhallinen lämmittelylenkillä ja sitten olisi halunnut jo halliin aksaamaan. Muutama lämmittely este 60cm, että varmasti muistetaan, ettei pelkkä vauhti ole se mitä halutaan ja sitten jo jonottamaan vuoroa kahden koiran jälkeen. En tiedä millä mielellä lähdin radalle, varmaan aika tyhjällä, samanlaisella kuin ennenkin. Ei oikein tunnetta, mutta silti rima asetettuna korkealle. Meidän eka rata päättyi hylkäykseen toiseksi viimeisellä esteellä. Pelkäsin, että Enne tiputtaa, joten en uskaltanut kääntää koiraa viskillä ja sitten en osannut ottaa sitä tarpeeksi hyvin käteen. Enne hyppäsi saman hypyn kahdesti. Oma vikani, ja suusta pääsi prkl. Enne ei suostunut oikein leikkimään, luuli tehneensä jotain väärin, vaikka kuinka yritin kehua. Lelu vaihtuivat sitten sylisilityksiin ja iloisiin kehuihin. Käytiin vetristelemässä lenkillä jalkoja, jonka aikana teki mieli hakata itseään typerästä virheestä.

Pakko myöntää, että olen huono häviäjä. Yksi hylky lannisti lähes täysin. Onneksi oli seuralaisia, jotka yrittivät kohottaa mielialaa. Ekassa radassa oli oikeasti paljon hyvää! Mutta oli siinä niitä huonojakin. Joka tapauksessa Enne oli super, piste.

Toiselle radalle lähdettiin. Radalla oli pätkä, jossa suoralta putkelta minun oli tarkoitus eteen-käskyllä saada koira putken jälkeiselle aidalle (sinne oli muuten mahdoton ehtiä). Muutama päivä sitten sitä samaa oli treenatta, hyvin samanlaisissa olosuhteissa. Ainoastaan koiran ja ohjaajan olotila oli ollut erilainen. Alkuradasta en muista ihmeempiä, en itse asiassa saa sitä mitenkään edes mieleeni. Keppien jälkeen putkeen lähetys onnistui, ehdin sanoa tarpeeksi ajoissa eteen-käskyn, mutta Enne varmisteli ja kääntyi takaisin. Kun näki minut, niin uskalsi mennä, hyppäsi väärään suuntaan ja edessä oli samanlainen tilanne kuin ensimmäisellä radalla. Ihan varmasti ehdin miettiä "se hyppää sen ja tässä on taas hylky", vaikka nopea koira minulla onkin. Ei hypännyt! Juoksi kiltisti ohi ja aalle. Loppurata ei pitäisi olla vaikea, jos suorittaa aan alastulokontaktin itsenäisesti ja pääsen viimeiseen kriittiseen paikkaan ohjaamaan takaakierrolle. Enne suoritti aan alastulon (ei kylläkään oppikirjamaisesti), hakeutui takaakiertoon, eikä ottanut väärää estettä, meni putkeen ja piti viimeiset kaksi rimaa kannattimissa. Se oli nolla?!? Epäusko tarttui minuun ja suuhun jäi maku, että tuomari saattoi olla antanut putken jälkeisestä hypystä kiellon. Enne sai ruhtinaallisen palkan, jonka se näytti suorittavan työkseen. "Eikö vielä tehtäis rataa, jooko?" Seurakaveri ei ollut varma oliko tuomari nostanut kättään ja jäähdyttelylenkillä aivot sauhusivat, kun asiaa mietin. Ei voinut olla antanut, koska muillakin oli ollut samanlaisia tilanteita, eikä heillekään ollut käsi noussut. Mutta vaikka se oli nolla, se ei ollut kovin nopea, joten toivottavasti päästäisiin kakkossijalle, koska jos ykkösellä on sertit, niin pienen osallistujamäärän vuoksi serti ei varmaankaan siirtyisi kolmannelle... Tällaisia minä ajattelin :D Enne sai määrätä suunan.

Takaisin tullessa eivät tulokset olleet vielä tulleet taululle. Onneksi ei ollut tungosta, ja näin nopeasti, että SSKK:n seura komeili ykköspaikalla. Ei voinut olla totta! Me oltiin ainoa nolla siltä radalta ja säheltämisestä huolimatta voitettiin. Viimeinen serti plakkarissa ja autossa istui Valioyksilö! Ennestä tuli Agilityvalio! Rupee tätä kirjoittaessa itkettää :D Taisin pomppia seurakaverin luokse, joka oli tullut oman koiransa kanssa lämmittelylenkiltä ja riemuissani kerroin asian. Miten kevyt olo oli ja miten kevyt se on nyt, kun asiaa muistelee.

Järjellä ajateltuna tässä ei taas ole mitään ihmeellistä: Enne on edelleen se sama koira kuin mitä se oli edellisellä viikolla tai on seuraavalla viikolla. Mikään ei ole muuttunut kuin, että sen nimen eteen saa laittaa kirjainyhdistelmän FI AVA. Mutta silti, koska se on ollut tavoite, saada raitapaitaformulastani joskus agilityvalio, ja että se tuli näinkin pian Ennen ollessa 1,5 viikkoa alle 4 vuotta, on hyvä olo ansaittu. Myös siitä syystä, että tämän eteen on tehnyt paljon! Välillä tuntuu, ettei meistä ikinä tule mitään, välillä ei jaksaisi oikein treenatakaan, kun ei siitä ole mitään hyötyä, Enne tekee omiaan, minä en osaa ohjata, rimat tippuu ja kontaktit on huonot. Silti me saatiin ja saadaan nollia. Tavallaan oma näkemys aukesi, kun meidän valioitumisnolla ei ollut se maailman hienoimman yhteistyön tulos. Se oli taistelua, tunteita ja epävarmuutta. Olen hakenut meidän yhteistyöhön varmaan jotain sellaista mikä sinne ei kuulu. Minä en osaa, joskus jaksa, ohjata kuten haluaisin. Toisinaan oma mieltymys juoksevaan ohjaukseen tuo hallaa meidän suoritukseen. Me ollaan kuitenkin tiimi. Me tykätään tehdä toistemme kanssa töitä, me tykätään siitä mitä me tehdään, ja sen vuoksi me ollaan joskus jästipäitä, eikä kuunnella toista osapuolta. Vitsit mikä onnenpotku oli, että sain juuri Ennen niistä viidestä pentueen nartusta. Tämä menee nyt ihan high&mighty-soopaan, mutta mitä väliä. Enne on FI AVA, ja vielä me ollaan niissä sm:ssäkin ;D

Kolmas rata oli meidän paras, ja jotta joku rima edes tippuisi jarrutin Eetä kolmanneksi viimeisellä esteellä liian myöhään. Rima alas, tuloksissa sijalla 4. Paljon ei nollia sinä päivänä ropissut :) Mutta onneksi yksi niistä osui meille :)






perjantai 10. kesäkuuta 2016

Enne Avot & Aina Alo

Yritetään taas tässä rustata mitä on tullut tehtyä viimeisen puolen vuoden aikana... Ei ihan kakunpalanen :p

Blogin oikeasta laidasta voi huomata, että SM-nollajahti on päättynyt. Lähellä käytiin monessa kisassa, mutta tuplanollan tekeminen osoittautui meille mahdottomaksi. Yksittäisiä nollia tuli 12 kappaletta, jotkut samana päivänä, muttei peräkkäisiltä radoilta. Näistä 4/12 voittoja, 3/12 muita palkintosijoja ja loput 5/12 10. parhaan joukossa. Saatiin myös kaikki sertit, jotka voidaan ottaa vastaan. Ensimmäisistä vastaanotetuista serteistä tulee vuosi täyteen 5.9. (A) ja 29.12. (H), jonka jälkeen voidaan jahdata valioitumissertejä ;) Tänä vuonna ei tullut seurajoukkuettakaan, joten ei olla lähdössä SMhin ollenkaan. Ennen kanssa agility jää siis muutaman viikon tauolle ja heinä-elokuussa taas jatketaan valmentautumista, oppimista ja kisaamista. Tavoitteena oppia tekemään niitä nollia, muutenkin kuin vain pyhällä tuurilla...

Ennen tokoura sai jatkoa tammikuussa, kun käytiin Avo-luokan kisat mielentilalla "kyllähän me melkein kaikki osataan". Kisoista tuloksena oli 1,5 pistettä alle 1. tuloksen, mikä jäi kyllä harmittamaan, mutta rento meininki oli Mikkelissä, joten kiva oli kisata. Alla meidän enemmän ja vähemmän sähläilyä :D Näin käy, kun lähtee aksakoiran kanssa tokokokeeseen ;)



Helmikuussa käytiin uudestaan Mikkelissä saaden ensimmäinen Avon 1. tulos. Tässäkin kokeessa merkin kierrossa meinasi käydä kuin edellisessä kokeessa.

Maaliskuussa oltiin Haukkuvaarassa, jossa ei ollut ohjaajan eikä koiran mieliala kohdallaan ja paljon tapahtui ihme virheitä. Enne tuntui olevan epävarma jokaisessa liikkeessä ja itse hämmennyin tästä käytöksestä niin, etten osannut korjata omaa toimintatapaa, jotta koira olisi pystynyt suorittamaan hommat osaamaallaan tasolla. Eli 2. tulosta pukkasi väkisinkin.

Huhtikuussa viihdytettiin taas itseämme tokokokeella tällä kertaa Tampereella. Kiltti tuomarisetä jakeli isoja numeroita avokätisesti (omasta mielestä turhankin avokätisesti). Huippupisteet 303 ja 1. tuloksen, KP:n ja voiton kera lähdettiin kotiin kokeesta, jossa oma "hälläväliä"-asenne meinasi koitua meidän kohtaloksi (eihän sitä 4. kokeessa voi muistaa miten mikäkin liike suoritetaan :).

Viikon päästä torstaina nähdään jatketaanko Ennen kanssa 1. tulos-2. tulos-1. tulosjne-sarjaa vai pystyttäisiinkö rikkomaan se (toivottavasti kuitenkin sen 1. tuloksen kautta, eikä 3. tuloksen :p )...

Enne kävi myös paimentamassa tämän vuoden puolella helmikuussa. Viime vuoden viimeinen kerta oli lokakuussa. Oma ohjaaminen tuntuu hidastavan koiran oppimista, mutta hirmuisesti kehityttiin viime vuoden aikana. Tänä vuonna ei olla helmikuun jälkeen ehditty käymään, kun kaikki tuntuvat olevan niin kaukana ja töiden takia ei pääse arkipäivänä päiväsaikaan, eikä välimatkan takia ehdi iltaankaan. Josko tässä voittaisi lotossa, niin voisi itselle hankkia muutaman lemmikkilampaan <3

Alla näkyy meidän kehitys. Ensimmäinen video toukokuulta, Enne 2. kertaa elämässään paimentamassa. Ja alempi video lokakuulta vuoden 2015 viimeinen treeni, josta näkee, että ohjaaja aikas pihalla :p





Tässä vielä kaikkien iloksi videoita joita en ole tainnut vielä julkaista blogissa ;)

Enne NoseWork marraskuu 2015 

Ja Ainan ja Ennen videoidut aksatreenit helmikuulta :)


Ainasta puheenollen ;)

Meidän villikakaramme aloitti kisauransa ihme ja kumma rally-tokolla Liperissä huhtikuun lopussa. Tulokseksi saatiin taisteltua Hyväksytty 5 pisteen turvin. Ohjaaja ei myönnä jännittäneensä, ennemminkin oli taas tätä ihan sama-meininkiä. Jotenkin rally on itselle niin outo ja hämmentävä, etten tiedä miten siihen suhtautua. Jotenkin en vaan saa lajin "punaisesta langasta" kiinni. Eiköhän se jossain vaiheessa avaudu?

Aina oli ensimmäisessä kisatilanteessaan hämmentynyt ja tämän vuoksi sain tehdä töitä, että pysyisi kontaktissa ja keskittyisi suorittamiseen. Koko ajan joutui pulputtamaan, ettei olisi hävinnyt seuruusta luullen olevansa päivälenkillä. Videollahan tuo ei näytä pahalta. Niinhän se usein on, että ulospäin ei kaikki näy. Joka tapauksessa mukava kisauran aloitus.



Agilityssäkin startattiin ja saatiin mudi mitattua virallisesti mediksi. Mittaaja antoi numeroiksi 41,5 cm, joka sopii minulle hyvin. Enää ei tartte jänskättää tuleeko maxia :) Itse kisat ei mennyt sen paremmin kuin huonomminkaan. Yksi Hylky ja hyppyradalla oltiin toisia 20 virhepisteellä :D (kaksi rimaa ja kaksi kieltoa, video alla) Toiset kisat ehdittiin käydä Tampereella, jossa kolme Hyllyä ja voitto 10 virhepisteellä. Näistä tuloksista huolimatta Ainassa on paljon potentiaalia, joten kokemuksen kautta päästään yhteisymmärrykseen miten toimitaan isolla kentällä. Osa syy on myös mudin huonohko pään hallinta, meinaa kiehua ajoittain yli... Eiköhän siihenkin joku venttiili joskus löydetä.



Tokokokeesta en haluaisi mainita, mutta kun se netissä näkyy, niin puolustaudutaan vähän :p Tarkoitus oli mennä kisaamaan Ennen kanssa toukokuussa Jyväskylän tokokokeeseen, mutta neidillä oli juoksut, joten vaihdoin paikan Ainalle, vaikka suuri arvelu oli, ettei lapsi ollut vielä valmis. No... Hyväksytty saatiin, just ja just (104,5 p). Seuraamisesta 9,5, mutta muuten ihan täyttä -- koko homma. Kun ei paikkamakuussa mennyt maahan kuin vasta kolmannella käskyllä, niin ajattelin itsekseni, että tämä oli tässä. Kuitenkin oli koe maksettu, niin treenailtiin sitten kisatilannetta ulkona. Suurin ongelma oli varmaan Ainan epävarmuus: se tuijotti silmiin, muttei kuitenkaan käskystä tehnyt elettäkään suuntaan tai toiseen. Huomasi varmasti myös tyytymättömyyteni, mikä ruokki entisestään nuoren koiran epävarmuutta. Nyt ollaan treenattu maahan menoa kaikenlaisissa tilanteissa sekä kapulan pitoa ja paikkamakuuta, jotka olivat suurimmat haasteet (paikkamakuussa kääntyy kyljelleen 30-60 sekunnin paikkeilla). Kyllä me uudestaan lähetään kokeilemaan, kunhan olen selvinnyt tästä pettymyksestä. Ehkä kahden vuoden päästä? :)